Vaikka koronatilanne vaikuttaa päällisin puolin rauhalliselta Suomessa, uusia tautiryppäitä nousee edelleen esiin. Tällainen tilanne on parhaillaan Länsi-Pohjassa, jossa koronaa on nyt tavanomaista enemmän.
Lapin hyvinvointialueen infektioylilääkäri Markku Broaksen mukaan korkeimmillaan koronan vuoksi sairaalahoidossa Länsi-Pohjan keskussairaalassa on ollut keskiviikkona kymmenen potilasta.
Lapin keskussairaalassa tilanne on parempi. Koronaa on todettu kuluvalla viikolla enimmillään neljällä potilaalla.
Uudet muunnokset aiheuttavat tautipyrähdyksiä
Selkeää syytä Länsi-Pohjan nousseille koronamäärille ei Broaksen mukaan ole.
– Koronaviruksen omikron-variantin alatyyppien muuntuminen on niin hurjan nopeaa, että uusia muunnoksia syntyy maailmalla ja Suomessakin. Nämä uudet muunnokset taas välttävät aikaisempia rokotuksia ja aikaisempaa sairastettua tautia ja sen immuniteetia, minkä vuoksi voi tulla tällaisia pyrähdyksiä ja uusia aaltoja.
Koronalle tiedetään olevan tyypillistä sen nopea muuntuminen. Broas myöntääkin, ettei rokotuksen tautisuoja riitä enää.
– Näyttäisi, että vaikka rokotuksia on ja tauti on sairastettu, niin kolmen–kuuden kuukauden jälkeen riski sairastua uudelleen on olemassa.
Broas kuitenkin painottaa, että riskiryhmiin kuuluvat ottavat suositellut rokotukset, jotta voidaan välttää vakavia tauteja sekä sairaala- ja tehohoitoon joutumista.
– Kaikkien on hyvä muistaa, että rokote toimii edelleen ja se antaa suojaa vakavia tautimuotoja vastaan uusiinkiin variantteihin. Riskiryhmien rokottautuminen on edelleen erityisen tärkeää. Ja sitten taas terveillä nuoremmilla henkilöillä riittää se, että tautia saa tietyin väliajoin, joka tuo suojaa joksikin aikaa.
Lapissa koronamäärien mittaus toimii hyvin
Valtakunnassa mittarit koronan arvioimiseksi ovat heikot, sillä virallisia koronatestejä ei enää tehdä avohoidossa oleville potilaille. Koronan esiintymistä tarkkaillaan kuitenkin jätevesiseurannoilla sekä sairaalakuorimituksen määrällä, joka Lapissa toimii hyvin, sillä kaikilta Lapin ja Länsi-Pohjan keskussairaaloihin tulevilta potilailta otetaan koronanäyte huolimatta tulosyystä.
– Kun katsotaan jätevesiseurantoja, niin viimeisimmässä seurannassa Rovaniemen Ala-Korkalon jätevesiaseman taso oli sama kuin on ollut monta kuukautta. Mutta jonkin verran koronaa on nyt myös Lounais-Lapin alueella. Vielä ei siis näy hiipumisen merkkejä, Broas kertoo.
Koronavarotoimien kiristämistä Broas ei silti lappilaisille suosittele. Ruuhkatilanteissa hän neuvoo riskiryhmäläisiä käyttämään maskia, sillä se suojaa koronan ohella muiltakin infektiotaudeilta, mutta muulle kansalle erityisiin toimepiteisiin ei ole tarvetta.
Influenssakausi Lapissa rauhallinen – muut hengitystieinfektiot kiusana
Influenssakausi alkaa hiljalleen tulla päätökseen ja Broaksen mukaan sen suhteen on päästy melko vähällä.
– Lapin keskussairaalan influenssatilastossa on todettu 361 tapausta tämän kauden aikana eli marraskuun jälkeen. Vuonna 2017–2018 vastaava luku oli peräti 803 tapausta eli määrät ovat olleet nyt pienempiä kuin ennen koronaa. Influenssan vuoksi on myös ollut vähemmän väkeä sairaalahoidossa kuin aiempina vuosina.
Influenssan sijaan lappilaisten kiusana ovat olleet muut hengitystieinfektiot. Sen lisäksi, että hengitystieinfektioita on ollut enemmän, ne ovat myös toistuneet tiheämmin.
– Selkeästi sellainen tuntuma on avoterveydenhuollosta tulleista viesteistä, että myös pitkittynyttä hengitystieoireistoa on ollut paljon, Broas summaa.
Pitkien flunssakierteiden kiusaamat saavat todennäköisesti hengähtää kesällä, sillä Broas povaa rauhallista kesää infektioiden osalta.
– Jos ei mitään yllätyksiä tule, niin kesäisin tautitilanne yleensä tasaantuu.
Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.