Koronatartunnat ovat runsastuneet Varsinais-Suomessa edelliskeväiden tapaan.
– Eletään neljättä koronaviruspandemiakevättä ja koronatartuntatapaukset lähtevät aina kevään kynnyksellä nousuun, sanoo Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Marttila.
Testausmäärät ovat Marttilan mukaan viime vuoteen verrattuna paljon alhaisemmat, yhtenä syynä on sairausvakuutuslain tartuntatautipäivärahapykälän poistuminen vuodenvaihteessa.
Tällä hetkellä testataan sairaalaan tai hoitolaitoksiin saapuvia potilaita sekä sote-alan työntekijöitä THL:n ohjeistuksen mukaan. Samoin testataan, jos taudinkuva aiheuttaa epäilyn koronainfektiosta.
– Vuoden 2022 epidemiahuipussa todettiin lähes 700 uutta koronatapausta päivässä, nyt mennään noin 135–140 todetun tartunnan viikkovauhdilla, sanoo Marttila.
TYKSin erikoissairaanhoidon osastoilla oli keskiviikkona 23 todettua koronapositiivista potilasta.
Teho-osastolla potilaita on ollut alkuvuoden aikana yksittäisiä.
Varsinais-Suomessa nippu koronavirusmuunnoksia
Koronatautitilanne oli alkuvuoden aikana Varsinais-Suomessa rauhallisimmillaan tammi–helmikuun vaihteessa, jonka jälkeen virusmuunnostilanne alkoi muuttua.
– Viime toukokuusta kiertänyt BA.5.-variantti ja sen jälkeläisvariantit kuten BQ.1. hiipuivat ja ne korvautuivat viime keväänä ison epidemian aiheuttaneen BA.2.-linjan jälkeläisvarianteilla. Näitä ovat XBB, XBB 1.5. eli niin sanottu Kraken-virus ja CH.1.1. joita kaikkia tavataan nyt Varsinais-Suomessa. Mitään selvää yksittäistä valtavarianttia ei juuri nyt ole, mutta edellä mainitut variantit ovat melko samankaltaisia, sanoo Marttila.
Hänen mukaansa nyt vallalla olevat koronavirusmuunnokset eivät aiheuta kovempaa tautia kuten aiemmat muunnokset.
Muut hengitystieinfektioepidemiat alkavat hellittää talven jäljiltä.
- Influenssatapauksia todetaan enää vain muutamia. Pikkulapsia kiusaavaa RS-virusta löydetään viikossa noin kymmeneltä potilaalta, sanoo Marttila.