Yksityiset terveysyritykset aloittavat perusterveiden työikäisten neljännet koronarokotukset jo lähiviikkoina, kertoo Hyvinvointiala HALI ry:n terveyspalveluiden johtaja Hanna-Maija Kause.
Koronarokotus on jatkossa mahdollista hakea joko oman työterveyshuollon kautta tai yksityisasiakkaana.
Palveluntuottajat pääsevät tilaamaan rokotteita ensi viikosta lähtien ja niiden toimitukset aloitetaan noin kahden viikon kuluttua. Yliopiston apteekilla on tämän jälkeen valmius toimittaa rokotteita palveluntuottajille viikoittain valtakunnallisesti.
Rokotuksia lähtee Kausen mukaan tarjoamaan aluksi 3-4 valtakunnallista terveysalan yritystä. Esimerkiksi Terveystalo kertoi tänään alkavansa tarjoamaan koronarokotteen tehosterokotuksia täysi-ikäisille työterveys- ja yksityisasiakkailleen.
Yhtiö kertoo tiedotteessa, että rokotukset käynnistyvät 25. tammikuuta Helsingissä ja mahdollisimman pian myös Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Lisäksi rokotuksia aletaan antaa Lapissa.
Myös Mehiläinen ja Pihlajalinna kertoivat torstaina aloittavansa tehosteannosten antamisen tammikuun lopulla.
Rokotuksesta perittävä hinta on palveluntuottajan itse määriteltävissä. Asiakas voi kuitenkin saada rokotuksesta kesäkuun loppuun asti korotetun kuudentoista euron Kela-korvauksen.
Yhteensä kymmenen hyvinvointialuetta on tähän mennessä ilmoittanut haluavansa ottaa vastaan koronarokotteita lahjoitettavaksi yksityisille terveysyhtiöille. Kanta-Häme, Itä-Uusimaa, Länsi-Uusimaa ja Helsinki sen sijaan ovat toistaiseksi kieltäytyneet rokotteista.
Rokotteita tulee yksityiselle puolelle jakoon joitakin satoja tuhansia. THL arvioi, että joka kymmenes terve työikäinen haluaa neljännen rokotuksen.
THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio muistuttaa kuitenkin, että rokotteita tulee antaa vain lääkärin määräämänä. Rokotettavan on siis edelleen pystyttävä perustelemaan lääkärille, miksi juuri hänen olisi saatava uusi tehosteannos.
-On yksityisten toimijoiden asia katsoa, että tämä ehto täyttyy, Kontio sanoo.
Juttua päivitetty kello 17:27: Lisätty THL:n Kontion kommentit.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 13. tammikuuta kello 23:een saakka.