Helsinkiläisen kasvisravintola Silvopleen omistava Satumainen Ravinto Oy on jättänyt konkurssihakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen, yritys tiedottaa.
Silvoplee on sulkenut ovensa tänään torstaina.
Konkurssihakemuksen taustalla on pitkään jatkuneiden koronasulkujen aiheuttamat talousvaikeudet, korona-ajan jälkeen selvästi vähentynyt lounasruokailun suosio sekä raaka-aineiden kallistuminen.
Silvopleen liiketoimintaa ei ole saatu palautettua taloudellisesti kestävälle pohjalle koronan jälkeen.
Yhtiö jäi vaille koronatuista
Näyttelijä Satu Silvon aikanaan perustama ravintola Silvoplee avasi uudessa osoitteessa vain pari päivää ennen vuoden 2020 maaliskuussa alkaneita valtakunnallisia koronarajoituksia.
Yhtiö kertoo tiedotteessa, että se jäi vaille valtaosaa valtion myöntämistä koronatuista, jotka perustuivat edellisen vuoden vertailukuukausien liikevaihtoon. Silvoplee oli vertailukuukausien aikana remontissa, jolloin sillä ei ollut tukiin vaadittua liiketoimintaa.
– Olemme tehneet kaikkemme legendaarisen Silvopleen toiminnan jatkamiseksi. Viimeiseksi vaihtoehdoksi jäi valitettavasti omaehtoinen hakeutuminen konkurssiin. Kiitämme ravintolamme asiakkaita, joista moni on käynyt Silvopleessa jo 23 vuoden ajan, sanoo Satumainen Ravinto Oy:n toimitusjohtaja Ani Ruuskanen tiedotteessa.
Satu Silvo perusti ravintola Silvopleen Helsingin Hakaniemeen vuonna 1999. Ravintolassa on ollut neljä vakituista ja kymmenen osa-aikaista työntekijää.
Enemmistön Satumainen Ravinto Oy:sta omistaa Food Camp Finland. Silvo on Satumainen Ravinto Oy:n vähemmistöosakas.