Koronatodistusten kirjoittaminen muuttuu Kymenlaaksossa ensi vuonna.

Jatkossa tartuntatautipäivärahan myöntäminen vaatii tartuntatautilääkärin laatiman virallisen eristämis- tai karanteenimääräyksen. Tänä vuonna tartuntatautipäivärahaa on poikkeuksellisesti voinut saada pelkällä todistetulla positiivisella koronatestituloksella.

Terveysviranomaisen määräämä karanteeni on nykyään harvinainen, sillä eristämisellä ei voida ratkaisevasti puuttua viruksen leviämiseen nykyisessä tilanteessa. Työpaikoille suositellaan työntekijän omaan ilmoitukseen perustuvaa mallia koronapoissaoloihin.

Hengitystieinfektion oireiden eli yskän, nuhan ja kuumeen iskiessä kotiinjääminen on suositeltavaa. Kontakteja tulisi välttää, kunnes oireet ovat selvästi vähentyneet. Yleensä tähän kuluu kolmesta viiteen päivää.

Sairasvakuutuslakia täydentävä väliaikainen säännös tuli voimaan alun perin helmikuun lopussa. Sen oli tarkoitus olla voimassa kesäkuun 2022 loppuun saakka. Voimassaoloa kuitenkin jatkettiin tämän vuoden loppuun saakka tautitilanteen vuoksi.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki kotka@yle.fi.