Vuodenvaihdetta juhlitaan huomenna jälleen ilman kokoontumisrajoituksia.

Itä-Suomen poliisi odottaa vuoden viimeisestä päivästä huomattavasti normaalia viikonloppua ja etenkin paria edellistä uutta vuotta vilkkaampaa.

– On vielä ihmisiä, jotka välttävät suuria kokoontumisia muun muassa koronan takia. Luulen, että ihmiset kuitenkin haluavat pitkästä aikaa juhlistaa uutta vuotta niin sanotusti perinteiseen malliin, toteaa ylikomisario Petri Isokuortti.

Poliisi valmistautuu juhlintaan lisäämällä partiomäärää huomenna.

– Aina, kun tiedämme ihmisiä olevan enemmän liikkeellä lisäämme myös henkilökuntaa töissä, Isokuortti kertoo.

Petri Isokuortin mukaan poliisille tulee vuosittain vuodenvaihteessa tehtäviä, joissa henkilöt ovat käyttäneet ilotulitteita väärin vahingossa tai tarkoituksella.

Korjattu 2.1.2023 kello 6.35 Petri Isokuortin nimen kirjoitusasu oikeaksi.