Vuoden 2022 alku oli Pohjanmaallakin edellisvuoden uutisoinnin tapaan koronaviruksen hallitsemaa.

Omikron-muunnoksen aiheuttamia tartuntoja todettiin satoja päivittäin ja niiden jäljitys oli haasteellista. Muun muassa kaupoissa, urheilutiloissa, kirjastoissa, museoissa ja teattereissa rajoitettiin asiakasmääriä.

Alkuvuodesta moni pohjalainen sai käsivarteensa kolmannen koronarokotteen. Rokottaminen vaati resursseja, ja moni eläkkeelle jäänyt hoitaja käärikin hihansa auttaakseen niiden järjestämisessä.

Iso puheenaihe oli etäopetus ja sen järjestämisen haasteet.

Esimerkiksi Vaasan yliopistossa opiskelijat valtasivat helmikuussa luentosalin puhuakseen lähiopintojen tärkeydestä. Huoli yhteisöllisyyden puutteesta oli suuri.

Suurimmat koronarajoitukset päättyivät helmikuun lopulla Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella.

Aluehallintovirastosta muistutettiin kuitenkin tuolloin, ettei epidemia ollut ohitse. Maskisuositus oli voimassa huhtikuun loppuun, koronatartuntojen drive-in -testaus Vaasassa päättyi huhtikuussa.

Ukrainan sodan vaikutukset

Ukrainassa syttyi sota varhain aamulla 24. helmikuuta, kun Venäjä hyökkäsi maahan. Muuttunut maailmantilanne toi suuria muutoksia myös pohjalaisten arkeen.

Pohjanmaalle Ukrainasta tulevien pakolaisten määrä kasvoi nopeasti kevään edetessä. Esimerkiksi Vaasan vastaanottokeskuksen paikkamäärä nostettiin maaliskuussa 150:stä 300:aan, loppuvuodesta jo 700 paikkaan.

Monet ojensivat auttavan kätensä. Esimerkiksi Huuhkajien ex-kapteenin Tim Sparv majoitti kotiinsa Vaasassa ukrainalaisen perheen ja Pietarsaarelainen lihatalo Snellman järjesti nopeasti työntekijöidensä perheille kuljetuksen turvaan Suomeen.

Vaasalainen Mika Tiainen päätti puolestaan lahjoittaa elämäntyönsä Ukrainaan.

Ukrainalaisnuoria ryhdyttiin kotouttamaan. Yksi sillanrakentaja on ollut harrastus, joka on tuttu jo kotimaasta. Vaasan Palloseuran harjoituksiin ja jopa peleihin osallistui keväällä ukrainalaisia junioripelaajia.

Yle on kirjoittanut monia kirjoituksia sotaa paenneista. 8-vuotiaan Kristiinankaupunkiin paenneen Kirilin tarina on yksi niistä.

Auttamishalua oli välillä jopa liikaakin. Muun muassa Pietarsaaressa tavarakeräys jouduttiin keskeyttämään sen suuren määrän vuoksi.

60 muusikkoa esitti yllättäen Ukrainan kansallislaulun kauppakeskuksessa Vaasassa. Flashmob liikutti monet sotaa paenneet kyyneliin.

Moni yritys lopetti yritystoimintansa Venäjällä, näin toimi muun muassa vaasalainen metsäkonevalmistaja Logset.

Ukrainalaiset kausityöntekijät ovat tärkeä työntekijäryhmä suomalaisessa maataloudessa. Siksi keväällä heräsi huoli työntekijöiden saatavuudesta. Sadon pelättiin jäävän maahan.

Sota herätti ihmisissä niin huolta ja moni pyrki uusimaan passinsa jopa sodan leviämisen pelossa. Jonotusajat venyivät pariinkin kuukauteen.

Sähkön hinta herätti huolta

Yksi syksyn puheenaiheista on ollut sähkönhinta.

Vaasan Sähkö nosti vuoden aikana useampaan kertaan hintojaan ja kovimmillaan ihmiset maksoivat 29,90 senttiä kilowattitunnilta. Tämä herätti kovasti kritiikkiä vaasalaisissa.

Yle vieraili lokakuussa kuusilapsinen perheen luona, joka tuolloin aikoo myydä talonsa ja muuttaa vuokralle. Syynä olivat kohonneet asuinkustannukset.

Loppuvuodesta Vaasan Sähkö laski hintojaan kolmanneksen 20 senttiin.

Kohonneet sähkönkustannukset saivat kasvihuoneyrittäjät polvilleen. Jo syyskuussa kallis sähkö uhkasi sulkea kasvihuoneet Närpiössä ja kunta varautui jopa 500 työntekijän lomauttamiseen alalta. Lokakuun lopulla ennusteet olivat jopa tuhat lomautettua työntekijää.

Kasvihuoneyrittäjä Joakim Strand kertoi joulukuun alussa sähkölaskunsa olevan kuukaudelta lähes 30 000 euroa.

Tomaattien hintojen uhattiin lokakuussa nousevan jopa 15 euroon kilolta.

Useat kaupungit ilmoittautuivat energiansäästötalkoisiin. Muun muassa Kristiinankaupungissa katuvalot päätettiin sammuttaa yöajaksi, Kruunupyyssä katuvalojen sammuttamisella laskettiin olevan jopa 30 000 euron säästövaikutukset.

Vaasan Länsimetsän alakoulussa harjoiteltiin joulukuussa opiskelua sähkökatkon aikana.

Kohonneet kustannukset saivatkin ihmiset vähentämään sähkönkulustaan. Syys–marraskuussa sähköä kulutettiin Vaasan Sähköverkon alueella 10–19 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Osavaikutuksensa oli myös kasvihuoneiden vähentyneellä sähkönkäytöllä.

Akkuteollisuuden tulosta Vaasaan ei ole vielä varmuutta, moni muukin kunta haaveilee omista tehtaistaan

Koronatilanne ja Ukrainassa käytävä sota haittasivat monia alueen rakennushankkeita. Esimerkiksi Wasa Stationin kohdalla päätettiin ottaa jälleen jatkoaika.

Mustasaaressa alkoi kuitenkin oman uimahallin rakentaminen vuosikymmenten odotuksen jälkeen. Mustasaaren isoin investointi tulevina vuosina, ja itse asiassa kautta aikojen, on sivistyskampus.

Teknologiaratkaisuihin erikoistunut intialainen Cyient osti keväällä muun muassa Vaasassa pääkonttoria pitävän Citecin. Toistaiseksi Citec jatkaa toimintaa omalla brändinimellään.

Wärtsilä puolestaan teki päätöksen keskittää tuotantoa Vaasaan. Tästä ei Italiassa ilahduttu ja paikallinen kuvernööri vaatii Suomen Nato-hakemuksen jäädyttämistä parlamentissa, kunnes Wärtsilän Italian tehtaan alasajo on selvillä.

Hiomatarvikkeita valmistava Mirka ilmoitti investoivansa yli 20 miljoonaa uuden tuotantohallin rakentamiseen ja varastotilojen laajentamiseen.

Syyskuussa Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board ilmoitti käynnistävänsä uuden taivekartonkitehtaan rakentamisen esisuunnittelun Kaskisten tehdasalueelle. Tehdashankkeen investointi on arviolta noin miljardin luokkaa.

Kristiinankaupunkiin aiotaan rakentaa jättimäinen vetyvoimalaitos, jossa on määrä jalostaa vedystä synteettistä metaania. Valmis laitos tulee työllistämään noin 30 henkilöä, rakennusvaiheessa huomattavasti useampia. Laitoksen investoinnin arvo olisi jopa 450 miljoonaa euroa.

Lupaprosessit ovat usein pitkiä. Sen tietävät vaasalaiset, jotka odottavat vielä vahvistuksia akkuteollisuushankkeista.

Tammikuussa ilmoitettiin uudesta akkutehtaasta Vaasaan, kun suomalaisen Grafintec Oy:n ja intialaisen Epsilon Advances Materialsin yhteisyritys suunnittelee rakentavansa akkuanodimateriaalitehtaan Vaasaan. Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä näiden kahden toimijan tiet erkanivat.

Epsilon Advanced Materials päätti jatkaa Vaasan suunnitelmiaan. Lokakuussa Suomen Malmijalostus ja Epsilon Advanced Materials julkistivat uuden aiesopimuksen. Tehtaalle on varattu GigaVaasa-alueen tontti, joka vapautui Grafintec Oy:n ja Epsilon Advanced Materialsin yhteistyön loputtua elokuussa.

Freyr Battery laajensi suunnitelmiaan. Uusi sopimus varaa akkutehdasalueelta 130 hehtaaria.

Uskoa on ainakin kaupungilla akkuteollisuuden tuloon, sillä joulukuussa tehdasalueelle valmistuivat ensimmäiset kadut.

Hyviä, vahvistettuja uutisia saatiin kuitenkin joulukuussa. Metsähallitus ja Vattenfall allekirjoittivat sopimuksen Suomen ensimmäisen avomerialueen tuulivoimapuiston kehittämisestä ja rakentamisesta Korsnäsiin. Investoinnin arvoksi arvioidaan 2–3 miljardia euroa.

Närpiön kiskontatapausta selvitetty pitkään

Tammikuussa paljastui Närpiön kasvihuoneilla työperäiseen maahanmuuttoon liittyvää kiskontaepäily. Kynnysrahaa maksaneiden uhrien lukumäärä kasvoi vuoden kuluessa ja nyt uhrien lukumäärä on kolminumeroinen. Vietnamilaisyhteisön vaikeneminen vaikeutti esitutkinnan loppuun saattamista.

Tutkijoille Närpiön kiskontatapaus on ollut haastava. Epäillyn kiskontatapauksen tutkinnanjohtaja Hannu Kortelainen tietää, että syitä mahdollisten uhrien vaikenemiseen on monia, kulttuurisista syistä jopa väkivallan pelkoon.

Närpiössä tilanteeseen reagoitiin nopeasti. Kaupungissa perustettiin yhteistyöryhmiä ja kriisityöryhmiä.

Kasvihuoneyrittäjät pelkäsivät helmikuussa, että rikosepäily pilaa alan maineen – Them Dinh Luu oli yksi tyytyväisistä.

Närpiöläistä kasvihuoneyrittäjää epäiltiin marraskuussa edelleen ihmiskaupasta ja törkeästä kiskonnasta. Helsingin poliisi on ilmoittanut, että se osa tutkintaa, joka koskee paikallista kasvihuoneyrittäjää, etenee syyteharkintaan.

Kaskinen menetti monia virkamiehiään – Lumio teki paluun Pohjanmaalle

Suomen pienin kaupunki Kaskinen on joutunut vuoden aikana rekrytoimaan useamman virkamiehen ja päättäjän. Ensimmäisenä lähti huhtikuussa kaupungin talousjohtaja Esa Högnäsbacka. Elokuussa puolestaan ryhdyttiin etsimään rakennusinsinööriä, sekä uutta kaupunginhallituksen puheenjohtajaa. RKP:n Miriam Bondén haki vapautusta tehtävistään.

Suurin yllätys kenties koettiin, kun syyskuun alussa Kaskisten kaupunginjohtaja Minna Nikander jätti eroilmoituksensa.

Kaskisissa ryhdyttiinkin nopealla aikataululla etsimään uutta kaupunginjohtajaa. Sellainen löytyi yllättävän nopeasti, sillä apuun ensin väliaikaisesti tuli Kauhavan ja myös Vaasankin johdossa ollut Markku Lumio. Hänet kuitenkin päätettiin palkata pysyväksi kaupunginjohtajaksi marraskuussa.

Taloudellisesti Kaskisilla ei vieläkään mene hyvin.

Hyvinvointialueen kuntayhtymä aloitti toimintansa

Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymä aloitti toimintansa tammikuussa ennakoiden vuodenvaihteen 2022-23 soteuudistusta.

Laihia on Pohjanmaan hyvinvointialueen ainoa täysin suomenkielinen kunta ja kunnassa pelättiin, jääkö se aluevaalien jälkeen päätöksenteossa jalkoihin. Kunta reagoikin maaliskuussa ja pyysi Pohjanmaan hyvinvointikuntayhtymää tarkastelemaan kuntayhtymän toimintaa pienten jäsenkuntien näkökulmasta. Laihian yksiköiden luokittelu kokonaan suomenkieliseksi tehtiin maaliskuussa Pohjanmaan aluevaltuustossa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtäminen pohjalaiskunnista hyvinvointialueelle takkusi alkuvuodesta. Esimerkiksi kesäkuussakin 70 lasten omaishoitajan tuet viivästyivät kahdella viikolla. Asiakkaiden oli myös vaikea tavoittaa henkilökuntaa. Yhteydenotoissa on saattanut olla jopa kuukauden viive.

Yle nosti esiin Pohjanmaan hyvinvointialueella esiintyviä epäkohtia. Esimerkiksi nuorten psykiatristen osastopaikkojen määrän riittävyys kyseenalaistettiin keskusteluissa.

Susi raateli myös tänä vuonna saariston lampaita

Susi raateli kesän ja syksyn aikana kymmeniä lampaita, jotka olivat perinnebiotooppilaitumilla Mustasaaren saarilla.

Alueella oli pariinkin kertaan poikkeuslupa sudenkaatoa varten, mutta metsästys ei onnistunut laajalla, noin 1500 hehtaarin alueella. Lampaita oli 15 eri saarella.

Susivahingot ovat Pohjanmaalla jatkuvassa kasvussa. Elokuussa riistapäällikkö Stefan Pellas arvioi Pohjanmaan alueella olevan kymmeniä susia.

Yle keskusteli asiantuntijoiden kanssa alueen susitilanteesta elokuun lopulla.

Urheilullista menestystä, mutta myös pettymyksiä

Pohjalaiset pääsivät nauttimaan mitalikahveista, kun vaasalaislähtöinen Joni Mäki hiihti Iivo Niskasen parina parisprintin olympiahopeaa.

Maaliskuussa Mäki oli toinen Falunin maailmancupin sprintissä. Viimeksi suomalaismies oli nähty maailmancupin sprintissä palkintokorokkeella seitsemän vuotta sitten.

Vaasan kaupunki järjesti Mäelle juhlatilaisuuden kauppakeskus Rewellissä huhtikuussa. Tilaisuudessa paljastettiin myös, että Metsäkallion kuntorata omistetaan Mäelle.

Laihian Lujan Juho Alasaari taivutti elokuussa seiväshypyssä nuorten MM-hopeaa sivuamalla Matti Monosen nimissä olevaa 19-vuotiaiden Suomen ennätystä 560. Alasaaren oma ennätys koheni seitsemän senttiä. MM-hopea oli jo uran toinen.

Myös cheerleadingin MM-kisoista Yhdysvalloista huhtikuussa tuli Vaasaan neljä hopeamitalia.

Vaasan Mailattaret pelasi historiallisen ensimmäisen kautensa Superpesiksessä.

Myös nämä asiat tapahtuivat vuoden aikana: