Vuosi 2022 jää historiankirjoihin uskomattoman tapahtumarikkaana. Koronatilanne eli edelleen, ja maailmalla kuohui monellakin suunnalla. Suomalaiset menestyivät urheilurintamalla ja kesä helli lomalaisia.

Mutta mitkä asiat jäivät erityisesti ihmisten mieliin? Kysyimme ihmisiltä, mitä vuodesta 2022 jäi mieleen ja mitä odotuksia heillä on tulevalle vuodelle.

Sota huoletti, mutta urheilu piristi

Jokaiselle vastaajalle nousi päällimmäisenä mieleen Ukrainan sota. Sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi helmikuussa Ukrainaan, ei maailmantilanne ole ollut entisellään. Myös koronan jälkimainingit puhuttavat edelleen.

Tamperelainen Petri Huttunen löytää vuodesta kuitenkin myös paljon positiivista. Etenkin urheilun ystäville vuosi tarjoili parastaan.

– Kiekkorintamalla onnistumisia oli varsinkin Suomen miehillä. Kohokohtia olivatkin kotikisoissa MM-kulta ja vielä päälle olympiakultakin.

Kotikisat keräävät kiitosta myös tamperelaiselta Nina Laiholta. Ensi vuoden kisakevättä odotetaan jo innolla.

– MM-kisoja oli tosi kiva katsella, kun täällä oli niin paljon porukkaa. Toivottavasti ensi kevään kisoista tulisi yhtä hyvät.

Laiholle MM-kulta ei kuitenkaan ollut ainoa mieltä lämmittävä tapahtuma kiekkorintamalla.

– Kyllä minulle kohokohta oli tietysti Tapparan Suomen mestaruus, tosifani kun olen! Ensi vuodelle toivon tietenkin, että Tappara voittaa mestaruuden uudelleen, Laiho nauraa.

Lisää: Kultakisat, jättifestarit ja supertähtien taideyllätys – Suomen suosituimmaksi julistetulla kaupungilla on ollut voittoisa vuosi

Kurikkalaiset Juha ja Iisakki Yli-Hynnilä saivat vuoteensa iloa muualtakin kuin kiekosta.

– Itse tulee seurattua koripalloa aika paljon, ja Lauri Markkasellahan menee nyt hienosti NBA:ssa. Etelä-Pohjanmaan suunnalla tulee paljon seurattua myös Karhubasketin pelejä, ja sielläkin menee ihan kivasti, Juha kertoo.

Myös Iisakilla on hyvä mieli Markkasen ja Karhujen menestyksestä.

– Hyvä fiilis on ollut koko vuoden – tai no ei nyt ihan koko vuotta, mutta suurimmaksi osaksi ainakin, hän summaa.

Elämään mahtui niin iloja kuin surujakin

Isot uutiset eivät rajoittuneet vain lehtien sivuille, vaan elämänmakuista vuotta elettiin myös vastaajien yksityiselämissä.

Tamperelaiselle Juha Kärkimaalle sodan syttymisen jälkeinen aika on ollut erityisen raskasta.

– Aivan kamala vuosi. Kun sota alkoi, niin siitä kolmen päivän päästä jäin leskeksi. Sillä on menty ja näyttää, että vain huonommaksi menee, hän harmittelee.

Tulevalta vuodelta Kärkimaan toivoo, että yhteiskunta pääsisi pahimmasta tautiaallosta.

– Se on se paras toive. Kyllä tässä eteenpäin mennään.

Tamperelainen Johanna Koivula toteaa ensin vaatimattomasti, ettei vuoden aikana juuri mitään ihmeellistä tapahtunut. Taskussa on kuitenkin tuore opiskelupaikka ja uusi urakin on urkenemassa.

– Päällimmäisenä on jäänyt mieleen Ukrainan sota ja jääkiekon maailmanmestaruus. Kotikisat herättivät Tampereen eloon, ja oli hieno fiilis. Ihmiset olivat niin iloisia, Koivula muistelee.

Raumalaisella Maria Varholla kaartuu suu nopeasti hymyyn vuoden kohokohtaa kysyttäessä. Vaikka vuodesta jäi maailmantilanteen takia hieman epävarma olo, on syytä iloon silti enemmän.

– Kyllä ihan päällimmäisenä on mielessä tuore kihlaus, Varho hymyilee.

Vieressä matkakumppani Timo Mäenpää ei myöskään voi olla peittelemättä hymyään. Ensivuodelle ei edes suurempia odotuksia ole listattuna.

– Ehkä ne odotukset täyttyivät tuossa kihlauksen myötä, Mäenpää sanoo ja vilkaisee tuoretta kihlattuaan.

Mitkä olivat sinun vuotesi kohokohdat? Entä mitä odotat vuodelta 2023? Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 1.1.2023 kello 23:een asti.