Keskipohjalaiset ovat edelleen käyneet nihkeästi ottamassa neljänsiä koronarokotuksia.

Soitessa uskotaan tehosterokotteiden kysynnän kasvavan kun kausi-influenssarokotukset alkavat marraskuun 8.päivä.

Koronarokotuksen voi ottaa samanaikaisesti influenssapiikin kanssa.

Soite pitäytyy rokotuksissa THL:n ohjeistuksessa, esimerkiksi Lapissa aiotaan aloittaa hoitohenkilöstön tehosterokotukset koronaa vastaan vastoin ohjeistusta.

THL:n tilaston mukaan noin 13 000 keskipohjalaista on saanut 4. koronarokotteen, tällä hetkellä siihen ovat oikeutettuja muun muassa yli 60-vuotiaat ja riskiryhmäläiset.