Jippo Joensuun vastuuvalmentaja Juha Paavilainen kerää tavaroitaan Eerikkilän harjoitushallissa ottelun jälkeen. 2010-syntyneiden poikien joukkueella on riittänyt vipinää. Matsi oli kolmen päivän aikana jo seitsemäs.
– On ollut ihan positiivisvireinen tapahtuma kauden loppuun, sanoo Paavilainen.
Suurin osa Eerikkilän liikunta- ja luontomatkailukeskuksen asiakkaista on Jippo Joensuun junioreiden kaltaisia jalkapalloa tai salibandya harrastavia lapsia ja nuoria.
– Emme ole kaikille kaikkea, vaan valitsemme, keitä haluamme auttaa. Siten uskomme, että menestys on meille tulevaisuudessakin taattu, sanoo Eerikkilän toimitusjohtaja Petri Jakonen urheiluopiston lajivalikoimasta.
Ennen korona-ajan notkahdusta salibandy oli yksi voimakkaimmin kasvavista joukkuelajeista. Myös toinen Eerikkkilän ydinlaji eli jalkapallo on elänyt nosteessa.
Futsalilla sekä jalkapallolla oli elokuun lopussa harrastajia ennätyksellisen paljon, yli 143 000. Jakosen mukaan lajien harrastajamäärien kasvu näkyykin suoraan myös urheiluopiston kävijämäärissä.
– Olemme palanneet takaisin kasvu-uralle, mutta ei ole mitään taikatemppuja, sanoo Jakonen.
Yritysasiakkaiden määrä on nousussa
Kuluvana vuonna Eerikkilässä odotetaan yöpyvän ennätysmäärä asiakkaita. Majoitusvuorokausien ennustetaan nousevan noin 90 000:een.
Vaikka suurin osa urheiluopiston asiakkaista on nuoria palloilijoita, toimitusjohtaja Petri Jakosen mukaan yksityis- ja yritysasiakkaiden määrä on kasvanut voimakkaasti.
Jakosen mukaan valtionrahoituksen suhteellinen osuus urheiluopiston budjetissa on laskussa.
Urheiluopisto ottaa siivouksen omiin näppeihin
Viimeisen viiden vuoden aikana Eerikkilän alueen kehittämiseen on käytetty yli 25 miljoonaa euroa. Se on ostanut muun muassa maa-alueita Ruostejärven rannasta ja lisännyt koulutustarjontaansa sekä majoitukapasiteettia.
Eerikkilän käyttöaste on nyt korkea, ja Petri Jakosen mukaan positiivinen paine kannustaa jatkamaan investointeja entisestään.
– OIemme rakentaneet lomahuoneistoja, huviloita, liikuntatilaa ja laittaneet olemassa olevaa rakennuskantaa kuntoon, luettelee toimitusjohtaja viimeisimpiä uudistuksia Eerikkilässä.
Yksi tulevista investoinneista on se, että Eerikkilä ottaa siivouspalvelut omaksi toiminnakseen joulukuussa. Urheiluopisto on jo huolehtinut ravintolapalveluista seitsemän vuotta. Kokemukset ovat kannustaneet satsaamaan myös siivoukseen.
– Haluamme nostaa Suomessa siivoustyön arvostusta. Näytämme, että siivous ja siistiminen ovat keskiössä asiakaskokemuksissa, sanoo Jakonen.
Säätiön omistuksessa
Eerikkilä on yksi yhdestätoista valtakunnallisesta urheiluopistosta. Ne saavat koulutustehtävänsä perusteella rahoitusta valtiolta, pääosin veikkausvoittovaroista.
Eerikkilää ylläpitää säätiö.
– Säätiö harjoittaa liiketoimintaa vain ja ainoastaan sen takia, että se kykenee investoimaan kaiken takaisin meidän perustoimintaamme, lasten ja nuorten urheiluun, sanoo Jakonen.
Toimitusjohtaja Petri Jakonen on Suomen urheiluopistojen muodostaman yhdistyksen puheenjohtaja. Hän korostaa urheiluopistojen merkitystä muun muassa ammatillisen koulutuksen järjestäjinä. Jakosen mukaan urheiluopistojen tarjoamaan ammatilliseen koulutukseen on tällä hetkellä hakijoita enemmän kuin pystytään ottamaan sisään.
Data on tärkeää
Valmentaja Juha Paavilainen listaa vakikävijänä urheiluopistolta kaipaamiaan palveluita.
– Ensisijaisia ovat harjoitus- ja pelipaikat, ruoka sekä majoittuminen.
Nykyaikainen urheiluvalmentaminen perustuu yhä enemmän mitattavaan dataan, jota asiakkaat odottavat saavansa myös urheiluopistolta. Tapahtumissa ja leireillä urheilijoiden fyysisiä suorituksia mitataan ja heidän kehittymistään seurataan myös muun muassa sosiaalisten taitojen, palautumisen ja ravinnnon osalta.
Urheiljoiden kokonaisvaltaiseen kehittymiseen satsataan nykyään myös Eerikkilässä. Esimerkiksi Huuhkaja- ja Helmaripolulla mukana oleville pelaajille tehtävillä kyselyillä selvitetään muun muassa pelaajien motivaatiotekijöitä. Tapahtumien otteluissa pelianalyysijärjestelmä kerää dataa esimerkiksi syöttö- ja kuljetusmääristä sekä juoksumatkoista. Data on tärkeää valmentajalle.
– Järjestelmät keräävät kyselyistä ja pelin tapahtumista hyvin mielenkiintoista dataa ja analytiikkaa, joiden avulla voi kehittää pelaajien harjoittelua ja oman seuran toimintaympäristöä, sanoo Paavilainen.
Pelitapahtuman päätteeksi Jippo Joensuun joukkue kerääntyy kasaan ja hihkaisee loppuhuudon.
– Seuraavaksi käydään suihkussa ja haetaan eväspaketit. Sitten lähdetään ajelemaan Joensuuhun päin, hymyilee valmentaja Juha Paavilainen.