Palestiinalaishallinnon mukaan Yhdysvalloilla ei ole enää sijaa Lähi-idän rauhanprosessissa. Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas sanoi keskiviikkona muslimimaiden johtajien kokouksessa Turkissa, että Yhdysvallat osoitti puolueellisuutensa Jerusalem-linjauksellaan.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti viime viikolla, että Yhdysvallat tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja siirtää suurlähetystönsä Tel Avivista sinne.
Abbasin mukaan Trump kohtelee Jerusalemia ikään kuin se olisi amerikkalainen kaupunki.
– Jerusalem on ja tulee aina olemaan Palestiinan pääkaupunki, Abbas sanoi.
Abbasin mukaan Trumpin päätös rikkoo kansainvälistä oikeutta. Kansainvälinen yhteisö on ollut pitkään laajalti yksimielinen siitä, että palestiinalaisten asuttama Itä-Jerusalem on Israelin miehittämää aluetta. Israel on aina pitänyt Jerusalemia pääkaupunkinaan.
Erdogan yllyttää tunnustamaan Palestiinan
Muslimimaiden yhteistyöjärjestön OIC:n kokouksen puheenjohtaja, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan käytti kokouksen aluksi kiivaan puheenvuoron, jossa hän yllytti kaikkia muslimimaita tunnustamaan Palestiinan valtion.
Erdogan vaati lisäksi, että Israelin miehittämä Itä-Jerusalem tunnustettaisiin Palestiinan pääkaupungiksi.
Erdogan nimitti Israelia "miehittäjäksi" ja "terrorivaltioksi".
Iranin presidentti Hassan Rouhani jatkoi samaa linjaa twitter-viestissään, jossa sanoi "siionistien olevan muukalaisia Lähi-idässä".
Yli 130 maata on tunnustanut Palestiinan valtion. Suomi ja eräät muut EU-maat eivät ole antaneet tunnustusta.
Lue lisää:
Palestiinalaiselta Jasserilta puuttuu kotikaupunkinsa Jerusalemin asumislupa – neljä vuotta vääntöä henkilökorttiviidakossa
Netanjahu odottaa myös Euroopan maiden tunnustavan Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi
Analyysi: Trumpin Jerusalem-julistus ajaa palestiinalaisten presidentin ahtaalle
Aiheesta muualla:
Erdoğan aims to unite Muslim world behind anti-Trump declaration