Entinen kansanedustaja, komisarion tehtävistä eläkkeelle jäänyt porilainen Oiva Kaltiokumpu sanoo pitävänsä esitystä tieliikennelain muutoksesta ongelmallisena.

Kaltiokumpu harmittelee, että eduskunnalle annettu esitys sisältää liikennevirhemaksun jo hyvin pienestä ylinopeudesta. Hänestä rangaistus ei ole oikea suhteessa siihen, millaisia rangaistuksia langetetaan esimerkiksi väkivaltarikoksista.

– Olen tavannut tuhansia ihmisiä, jotka ovat ajaneet ylinopeutta. Katson, että esitys menee väärään suuntaan. Ei 1–5 kilometrin ylinopeuksia voi lähteä käsittelemään rangaistuksilla, Kaltiokumpu sanoo.

Bernerin tulkinta – oikeassa vai ei?

Liikenneministeri Anne Berner on todennut [Iltalehti], ettei poliisi jatkossakaan sakota yhden kilometrin ylinopeudesta.

– Nykylain mukaan ylinopeudessa on nollatoleranssi. Puuttumiskynnys on poliisin sisäisen ohjeistuksen alainen asia, Berner kirjoitti sosiaalisessa mediassa sen jälkeen, kun asiasta nousi kohu tiedotusvälineissä.

Oiva Kaltiokumpu ei niele liikenneministerin vakuutteluja vaan pitää niitä epäloogisina.

– Berner on monessa suhteessa pätevä, mutta nyt hän ei ymmärrä, mitä on tapahtumassa. Berner viittaa siihen, että poliisi saa harkita, annetaanko rangaistus. Miksi asiasta sitten säädetään, jos lakia ei ole tarkoitus noudattaa? Ministeri ei voi kieltää viranomaista noudattamasta lakia ja antamasta rangaistusta, Kaltiokumpu toteaa.

Kaltiokumpu lähettää terveisiä eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtajalle Ari Jaloselle (sin.). Hän toivoo, että Jalonen pyrkii vaikuttamaan uuden lain sisältöön.

Lisäys 30.11. Poliisihallitus totesi torstaina, että poliisi ei aio jatkossakaan sakottaa yhden kilometrin ylinopeudesta.