Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL sai vaihteeksi kuulla tänään tiistaina hyviä uutisia, kun kimppakämppien asumistukiuudistus peruttiin. Tiedotteessaan SYL kiittää uutta normia kritisoineita tahoja sekä ministeri Annika Saarikkoa (kesk.) opiskelijoiden huolen kuulemisesta.
Ministeri Saarikko kertoi Twitterissä, että osa-asunnon normi vedetään pois lakivalmistelusta erityisesti opiskelijoihin kohdistuvien kokonaisvaikutusten takia.
Hallitus kaavaili syksyn aikana niin sanotun osa-asunnon normin käyttöönottoa asumistuessa. SYL puolestaan kampanjoi aktiivisesti uudistuksen hylkäämisen puolesta. SYL vastusti esitystä myös sillä perusteella, että opiskelijoiden toimeentuloon oli jo aiemmin tehty suuria heikennyksiä opintotukileikkauksien myötä.
Valmisteltu normi olisi kohdistunut erityisesti opiskelijoihin, sillä heitä on enemmistö kimppakämpissä ja alle 20 neliön yksiöissä asuvista tuensaajista. Kelan mukaan joka viides asumistukea saava opiskelija asuu kimppakämpässä.
SYL:n lisäksi monet asiantuntijat, kuten muun muassa ympäristöministeriö, olivat huolissaan suunnitellun osa-asunnon normin vaikutuksesta opiskelijoiden käyttäytymiseen asuntomarkkinoilla. Jo asumistuen ruokakuntakohtaisuus ohjaa opiskelijoita asumaan yksiöihin. Osa-asunnon normi olisi vahvistanut tätä signaalivaikutusta.
– On sekä tuensaajan että valtiontalouden kannalta kannattavinta, että tukijärjestelmät suosivat edullisimpia asumismuotoja, toteaa SYL:n hallituksen jäsen Jani Sillanpää tiedotteessa.
Opiskelijan asumistuki muuttui jo rajusti
Elokuusta lähtien opiskelijat ovat olleet yleisen asumistuen piirissä ja opintotuen asumislisä poistui. Muutos kohteli opiskelijoita vaihtelevasti. Aiempi opiskelijoiden asumislisä otti huomioon vain opiskelijan omat tulot, mutta yleinen asumistuki huomioi koko ruokakunnan tulot.
Aamulehden heinäkuussa julkaiseman artikkelin mukaan yksiöiden määrä ei ole riittävän suuri kysyntään nähden, mutta perheasunnon saattaa saada nopeastikin. Asumistuen viimeaikaiset muutokset osaltaan kannustavat opiskelijoita asumaan yksin.
Erityisesti opiskelijapariskunnat menettävät tukea muutoksen myötä, ennakoi myös Etelä-Saimaa heinäkuussa. Esimerkiksi Kelan johtajat ovat olleet sitä mieltä, että ruokakunnan käsite pitäisi määritellä uudelleen, kertoo Helsingin Sanomat lokakuussa pääkirjoitussivuillaan.