Keskustan kunniapuheenjohtaja, kansalaispuolueen puheenjohtaja Paavo Väyrynen hakee presidentinvaalien kannattajakortteja lehtimainoksilla myös Satakunnassa. Hänen kampanjansa on ostanut liitteen ilmaisjakelulehti Satakunnan Viikon välistä.
Koska Väyrynen ei ole minkään eduskuntapuolueen ehdokas, hänen on saatava kokoon 20 000 kannattajakorttia, jotta hän pääsee mukaan presidentinvaaleihin valitsijayhdistyksen ehdokkaana. Kortit on jätettävä oikeusministeriölle viimeistään 12. joulukuuta.
Liitteet toivat potkua
Paavo Väyrynen on kerännyt kannattajakortteja aiemmin muun muassa Maaseudun Tulevaisuuden välissä jaetulla liitteellä. Liitteessä on kannattajakortti, jonka voi lähettää postilla ja jonka postimaksu on maksettu.
Viime viikolla Väyrysen kampanjaväki kertoi, että kortteja on kerätty noin 15 000, ja korttien keräys on vilkastunut selvästi [Maaseudun Tulevaisuus]. Koska lehtimainokset Maaseudun Tulevaisuudessa lisäsivät kannattajakorttien määrää merkittävästi, Väyrysen kampanja päätti ostaa lisää lehtimainoksia.
Viime presidentinvaaleissa vuonna 2012 Väyrynen oli keskustan presidenttiehdokkaana ja keräsi kolmanneksi eniten ääniä Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston jälkeen.