Sanomalehti The New York Times kertoo, että ainakin kuusi presidentti Donald Trumpin avustajaa on käyttänyt yksityisiä sähköpostitilejään työtehtäviensä hoitoon. Lehti kertoo saaneensa nykyisiltä ja aiemmilta Valkoisen talon virkamiehiltä tietoja, joiden mukaan muun muassa entinen esikuntapäällikkö Reince Priebus ja ex-neuvonantaja Steve Bannon käyttivät silloin tällöin yksityisiä sähköpostiosoitteitaan liittovaltion asioiden hoitamiseen.

Politico-verkkolehti kertoi sunnuntaina, että Trumpin vävy ja läheinen neuvonantaja Jared Kushner käytti virallisen Valkoisen talon sähköpostinsa rinnalla yksityistä sähköpostitiliä viestinnässään toisten hallintoon kuuluvien kanssa. Sähköposteja on kerrottu olleen hallinnon ensimmäisten seitsemän kuukauden aikana noin 100.

Vudoen 2016 vaalikampanjan aikana Trump kritisoi jatkuvasti vastaehdokastaan Hillary Clintonia yksityisen sähköpostipalvelimen käyttämisestä ulkoministerinä toimiessaan. Tästä muodostui Trumpin kampanjan keskeinen viesti, jolla haluttiin näyttää vastaehdokas epäluotettavana.

Hallinnossa työskentelevät henkilöt ovat velvoitettuja käyttämään virallisia sähköpostijärjestelmiä työtehtäviensä hoitoon, jotta keskusteluista voidaan saada tietoa julkisuuteen ja mahdollisten väärinkäytösten tutkijoille. Yksityisten sähköpostitilien käyttäminen ei siinä tapauksessa ole laitonta, jos tehtävään liittyvät sähköpostit ohjataan samalla myös työsähköpostiin.