Yhdysvalloissa republikaanien yritys korvata Obamacare-terveydenhuoltojärjestelmä näyttää taas kaatuneen, sillä nyt myös republikaanisenaattori Susan Collins ilmoitti vastustavansa esitystä.
– Tämä ei yksinkertaisesti ole tapa, jolla meidän pitäisi lähestyä tärkeää ja monitahoista asiaa, joka pitää käsitellä ajatuksella ja reilusti kaikkien amerikkalaisten kannalta, Collins sanoi tiedotteessa.
Collins on jo kolmas republikaanisenaattori, joka vastustaa esitystä. Aiemmin sitä ovat kertoneet vastustavansa senaattorit Rand Paul ja John McCain.
Collins sanoo, että hänen päätökseensä vaikuttivat erityisesti suunnitellut leikkaukset vähävaraisten ja vammaisten tukena olevaan Medicaid-ohjelmaan.
– En voinut hyväksyä sitä, että ohjelmaan, joka on ollut laissa 50 vuoden ajan, tehdään perustavanlaatuisia muutoksia ilman kuulemisia, jossa olisi syvällisesti selvitetty toimien vaikutus kaikista haavoittuvimpiin kansalaisiin.
Republikaaneilla on 100-paikkaisessa senaatissa 52 paikkaa.
Toteutuuko vaalilupaus?
Niin kutsuttu Obamacare on Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin edeltäjän Barack Obaman luomus. Trump lupasi kampanjansa aikana korvata Obamacaren paremmalla järjestelmällä. Yritykset korvata Obamacare ovat kuitenkin kaatuneet useaan otteeseen, vaikka republikaaneilla on enemmistö sekä kongressin edustajainhuoneessa että senaatissa.
Obamacaren tavoitteena oli antaa entistä useammalle amerikkalaiselle sairausvakuutus ja hidastaa terveysmenojen kasvua.
Obamacare puolitti ilman sairausvakuutusta olevien amerikkalaisten määrän, ja se toi noin 22 miljoonalle matalatuloiselle sairausvakuutuksen.