Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump poseerasivat lehdistölle ennen kahdenkeskistä tapaamistaan Hampurissa. Trump saapui kaupunkiin perjantaina alkavaan G20-kokoukseen.
Tapaamisen aikana käydystä keskustelusta ei ole tähän mennessä kerrottu medialle mitään.
Merkel otti Trumpin vastaan tarkoin vartioidussa Atlantic-hotellissa. Hampurissa järjestystä valvoo 20 000 poliisia.
G20-kokousta emännöivä Merkel suosii vapaakauppaa, kun taas Trumpin hallinto ajaa Yhdysvaltain etuja kauppapolitiikassa.
Maiden johtajien välit ovat viileät. Edellisen kerran he tapasivat Italiassa johtavien teollisuusmaiden G7-maiden kokouksessa toukokuussa.
Merkelin tapaamisen jälkeen Trump tapaa illallisella Japanin ja Etelä-Korean johtajat. Keskustelujen aiheina on muun muassa Pohjois-Korean uusin ohjuskoe.
Muun muassa globalisaatiota ja kapitalismia vastustavat tuhannet mielenosoittajat ovat kerääntyneet tapaamispaikan laitamille.
Trump sai aiemmin päivällä Puolassa lämpimän vastaanoton.
Lähde: Reuters, AFP