Trump Puolassa
USA:n presidentti Donald Trump on vierailulla Euroopassa.
Trump puhui torstaina Puolan pääkaupungissa Varsovassa. Trump lupasi, että USA on vahva kumppani Itä-Euroopan maille. Trump sanoi, että Venäjän pitää lopettaa Ukrainan häiritseminen.
Trump muisti myös Puolan kärsimykset toisessa maailmansodassa. Trump kehui Puolaa ja sanoi, että Puola on hyvä esimerkki myös muille maille.
Vähän vauvoja
Suomessa syntyy nyt vähän vauvoja.
Tämän vuoden alussa lapsia syntyi selvästi vähemmän kuin vuosi sitten. Tammikuun ja toukokuun välillä lapsia syntyi 7 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Jos tilanne jatkuu samanlaisena vuoden loppupuolella, lapsia syntyy tänä vuonna alle 50.000. Niin tapahtui edellisen kerran melkein 150 vuotta sitten, vuonna 1868. Se oli paha nälkävuosi, ruokaa ei riittänyt kaikille.
Pronssimitaili Harjulle
Suomi on saanut mitalin suunnistuksen MM-kilpailuissa. Suunnistajat eri maista kilpailevat Virossa siitä, kuka on maailmanmestari.
Naisten keskimatkan kilpailussa Suomen Venla Harju oli kolmas. Hän sai pronssimitalin. Kilpailun voittaja oli ruotsalainen suunnistaja, ja norjalainen suunnistaja oli toiseksi paras.
Suunnistuksessa kilpailijat juoksevat esimerkiksi metsässä ja etsivät rasteja eli paikkoja, jotka on merkitty karttaan.
Leinon päivä
Torstaina on vietetty Eino Leinon, runon ja suven eli kesän päivää. Päivää vietetään aina heinäkuun 6. päivä, koska se on Eino Leinon syntymäpäivä. Leino syntyi vuonna 1878 eli 139 vuotta sitten.
Eino Leino oli suomalainen kirjailija. Hän kirjoitti paljon runoja. Leinon Helkavirsiä on tärkeä runokirja suomalaisille.
Eino Leinon ja kesän päivä on liputuspäivä. Liput liehuvat kesän ja runojen kunniaksi.
Kylmä Lappi
Sää ei ole nyt kovin kesäinen.
Pohjoisessa on satanut paljon vettä. Ylen meteorologi Matti Huutonen kertoo, että keskiviikon ja torstain välisenä yönä Lapissa satoi jopa 5 senttimetriä vettä. Kittilässä vettä satoi 7 senttimetriä. Se on yhtä paljon kuin tavallisesti koko heinäkuussa.
Pohjoisessa on myös melko kylmää. Huutonen kertoo, että torstain ja perjantain välisenä yönä Lapissa voi olla jopa pakkasta.