Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloittaa kolmen viikon kuluttua virkakautensa ensimmäisen ulkomaanmatkansa.

Jo aiemmin on ollut tiedossa, että Trump osallistuu tämän kuun lopulla Belgiassa järjestettävään Nato-johtajien kokoukseen ja Sisiliassa pidettävään G7-kokoukseen.

Nyt Valkoinen talo lisäsi listan alkuun kolme uutta kohdetta: Saudi-Arabia, Israel sekä Vatikaani.

– Alamme rakentaa muslimiliittolaistemme kanssa Saudi-Arabiassa uutta pohjaa terrorisminvastaiselle taistelulle, Trump sanoi.

Epäselvää on, aikooko Trump Israelissa käydessään vierailla myös palestiinalaisalueilla.

Riitakumppanien tapaaminen

Paavi Franciscus ottaa Yhdysvaltain presidentin vastaan Vatikaanissa 24. päivä. Trump kuvasi tänään Roomaa paikaksi, jota "minun kardinaalini rakastavat".

Yhdysvaltain presidentin oma henkilökohtainen suhde katolisen kirkon johtajaan on sen sijaan mutkikkaampi. Vielä runsas vuosi sitten miehet kävivät keskenään poikkeuksellisen kitkerää julkista sananvaihtoa.

Tuolloin Paavi totesi, että ihminen joka suunnittelee rakentavansa muuria Meksikon rajalle, ei ole kristitty. Trump kiisti jyrkästi katolisen kirkon päämiehen arvion ja sanoi pitävänsä kommenttia häpeällisenä.