Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas ovat tavanneet Washingtonissa. Tapaamisessa johtavat valoivat uskoa rauhansopimuksen syntymiseen Israelin ja Palestiinan välillä.

Trump kertoi puhuneensa Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa, ja lupasi Israelin ja palestiinalaisten aloittavan neuvottelut rauhansopimuksesta.

– Hoidamme homman kotiin, Trump lupasi.

Trump myös sanoi, että rauhansopimuksen aikaansaaminen Lähi-itään on helpompaa kuin monet luulevat. Hän lisäsi yllättyneensä siitä, miten yhteistyökykyisiä Israelin ja palestiinalaisten johtajat ovat.

Myös Abbas oli toiveikas. Hänen mukaansa Trumpin päättäväisyys asiassa antaa uutta toivoa rauhan aikaansaamiseksi.

Abbas myös sanoi palestiinalaisten olevan valmiita tunnustamaan Israelin valtion, ja että tulevan rauhansopimuksen tulisi pohjautua itsenäisiin Israelin ja Palestiinan valtioihin vuoden 1967 rajojen perusteella.

Tapaamisessa Abbas kuitenkin vaati Israelia lopettamaan palestiinalaisalueiden miehityksen.