Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on odotusten mukaisesti kertonut tavoittelevansa verouudistusta, joka käytännössä tarkoittaa mittavia veroleikkauksia.

Veronalennukset leikkaisivat sekä palkansaajien tuloveroja että esimerkiksi yritysten maksamia yhteisöveroja.

Yritysten korkein veroaste pudotettaisiin 35 prosentista 15:een.

Yksityishenkilöiden tuloveroluokkien määrää nipistettäisiin seitsemästä kolmeen. Samalla yksityishenkilöiden normaali verovähennysoikeus noin kaksinkertaistettaisiin reiluun 11 000 euroon.

Veroleikkausten vastapainoksi Trumpin hallinto aikoo poistaa lähes kaikki tähän asti sallitut verovähennykset. Osa näistä vähennyksistä on hyödyttänyt lähinnä suurituloisia.

Valkoinen talo ei paljastanut, kuinka suuren loven ehdotus tekisi liittovaltion budjettiin tai miten alijäämä kuitattaisiin. Trumpin hallinto uskoo talouskasvun kattavan alijäämän, mutta taloustieteilijät epäilevät selitystä.

Ehdotus vaatii kongressin hyväksynnän. On epävarmaa, hyväksyykö kongressi esityksen.