Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvostelee tuomioistuimen päätöstä kumota hänen asetuksensa niin sanottujen suojakaupunkien rahoituksen leikkaamisesta.
Trump kirjoittaa Twitterissä, että oikeuden päätös on naurettavana.
– Tavataan korkeimmassa oikeudessa, presidentti päättää Twitter-viestinsä.
Trump oli antanut presidentin asetuksen, jonka mukaan suojakaupungit, jotka eivät ala aktiivisesti pidättämään ja karkottamaan laittomia siirtolaisia, menettävät liittovaltion rahoitusta.
San Franciscossa toimiva tuomari William Orrick antoi eilen tiistaina väliaikaisen, liittovaltiotasoisen päätöksen, jonka mukaan presidentin asetus on perustuslain ja julkisen edun vastainen.
Lue myös: Trump aikoo alentaa veroja roimasti – valtion velka huolestuttaa
Lähteet: AFP, STT, Yle Uutiset