Sosiaalidemokraattien jäsenet ovat kaikkein vanhimpia ja vihreät nuorimpia, toteaa Turun yliopiston taloussosiologian oppiaineen tutkimusryhmä. Ryhmä on teettänyt Puolueiden rakenteet ja jäsenistön verkostot -tutkimuksen Kunnallisalan kehittämissäätiölle.

Turkimusryhmä toteaa tiedotteessaan, että keskustan jäsenistössä on edelleen merkittävä määrä maanviljelijöitä ruuhka-Suomen ulkopuolelta. Kokoomuksen jäsenet puolestaan ovat useasti korkeakoulutettuja tai yrittäjiä suurimmista kaupungeista.

Vasemmistopuolueiden voidaan edelleen nähdä edustavan työntekijöiden intressejä. Erot heijastuvat myös puolueiden kannattajarakenteissa.

Verkostot vaihtelevat puolueesta riippuen

Tutkimuksesta käy ilmi, että puolueiden välillä on selkeitä jakolinjoja, kun tarkastellaan jäsenistön verkostoja. Suurilla perinteisillä puolueilla on esimerkiksi selkeästi enemmän yhteyksiä elinkeinoelämään, ammattijärjestöihin ja kunnallispoliittisiin tahoihin kuin muilla puolueilla. Perussuomalaiset ja vihreät näyttäisivät kiinnittyvän muita puolueita voimakkaammin taloudellisten intressiryhmien ulkopuolelle.

Vihreiden jäsenet ovat sidoksissa monipuolisesti erilaisiin verkostoihin, kuten ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöihin sekä yliopistoinstituutioon. Perussuomalaisilla on keskimääräistä voimakkaampi side erilaisiin sosiaalisen median verkostoihin.

Tutkimus perustuu syksyllä 2016 kerättyyn kyselyaineistoon, jossa oli mukana kuusi suurinta puoluetta ja yhteensä 12 427 näiden jäsentä.