ROOMA Monitahti vai monotahti? Yhdessä vai erikseen? EU-maiden johtajat onnistuivat hautaamaan erimielisyytensä lauantaiaamupäivän ajaksi, kun he kokoontuivat aurinkoiseen Roomaan juhlimaan unionin perustamisen 60-vuotispäivää.

27 jäsenmaan johtajat allekirjoittivat Roomassa yksi toisensa jälkeen julistuksen, jossa he sitoutuvat jatkamaan yhdessä ja samaan suuntaan. Britannian pääministeri Theresa May ei ollut Roomassa paikalla, sillä hänen maansa on eroamassa unionista.

– Tämä on viesti siitä, että olemme oppineet läksymme. Että unioni on päättänyt aloittaa uudelleen, sanoi Italian pääministeri Paolo Gentiloni allekirjoitustilaisuudessa.

Rooman julistuksen sorvaaminen aloitettiin viime syksynä Britannian kansanäänestyksen jälkeen.

– Lopputulos on hyvä. Lähdettiin kuitenkin tilanteesta, jossa Britannian kansanäänestys oli ollut ja puhuttiin paljon epäyhtenäisyydestä, sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) perjantai-iltana Roomassa.

Vielä alkuviikosta yhtenäisen rintaman saavuttaminen Roomassa oli epävarmaa.

Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras uhkasi jättää julistuksen allekirjoittamatta, ellei Kreikan vaatimuksia hätälainaneuvotteluissa oteta huomioon. Puolan pääministeri Beata Szydlo sanoi, että hänkään ei allekirjoita, ellei Puolan etuja hyväksytä.

Kapitolium-kukkula oli jälleen juhlapaikkana

Molemmat johtajat laittoivat kuitenkin vuorollaan nimensä alle julistukseen, joka tunnustaa, että osa jäsenmaista voi halutessaan edetä tiiviimpään yhteistyöhön ilman että kaikki 27 tulevat mukaan.

Ajatus on kiistanalainen esimerkiksi Puolassa, joka on tulkinnut kahden tahdin EU:n unioniksi, jossa on kahden kastin jäsenmaita. Puola tekisi mielummin päätöksiä koko EU:n kesken yksimielisyysperiaatteella, jolloin mikä tahansa jäsenmaa pystyisi halutessaan estämään päätöksenteon.

Rooman julistus allekirjoitettiin Rooman Kapitolium-kukkulalla samassa salissa, jossa EU:n kuusi perustajamaata allekirjoittivat Rooman sopimuksen 60 vuotta aiemmin. Rooman sopimus perusti Euroopan talousyhteisön (EEC), johon kuului mm. tulliliitto, joka muodostaa yhä unionin ytimen.

– Emme ole tarpeeksi ylpeitä siitä, mitä olemme saaneet aikaan Euroopassa, sanoi komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker.

Hän huomautti, että Euroopassa on luotu maailman suurimmat sisämarkkinat, yhteinen valuutta ja onnistuttu rauhanomaisin keinoin yhdistämään historian ja maantieteen jakama manner. Junckerin mukaan unionin saavutuksia arvostetaan enemmän muilla mantereilla kuin Euroopassa.

Britannia ei ollut allekirjoittamassa alkuperäistäkään Rooman sopimusta, sillä se liittyi Ranskan ja Saksan ympärille rakennettuun unioniin vasta 16 vuotta myöhemmin. 22 uuden jäsenmaan liittyminen unioniin on hankaloittanut päätöksentekoa monissa asioissa.