Yhdysvalloissa on osoitettu mieltä presidentti Donald Trumpin terveydenhuollon muutoksia vastaan. Kymmeniä mielenosoittajia, joista osa oli pyörätuoleissa saattajiensa tuomina, kokoontui kongressin Capitol-rakennuksen tunnettuun pyöreään Rotunda-huoneeseen.
Capitolin poliisi poisti heidät ja ainakin 54 pidätettiin. Poliisin tiedottajan Eva Maleckin mukaan pidätetyistä 41 oli naisia.
– On laitonta estää kulku julkisessa rakennuksessa ja jatkaa toimintaa vielä senkin jälkeen, kun poliisi on kehottanut lopettamaan, hän sanoi.
Mielenosoittajat vaativat oikeuksia vammaisille. Osa heistä ilmoitti menevänsä mieluummin vankilaan kuin kuolevansa ilman terveydenhuoltoa.
Lakiehdotuksen käsittely jatkuu
Yhdysvaltain kongressi käsitteli terveydenhuoltouudistusta. Lopullista ratkaisua ei ole vielä saatu, mutta republikaanit ovat toiveikkaina asian edistymisestä.
Presidentti Donald Trump kirjoitti twiitissään keskiviikkona, että se oli ”suuri päivä terveydenhuollolle. Työskenneltiin kovasti!”
Terveydenhuollon lakiesityksestä äänestetään tiettävästi ensimmäisen kerran torstaina, kertoo uutistoimisto AP. Republikaanit pyrkivät taivuttamaan edustajien enemmistön hankkeen taakse yötä myöten. Sen taustalla ovat erityisesti presidentti Donald Trump ja Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen nykyinen puhemies, republikaanien Paul Ryan.
Osa edustajista ei uskonut hankkeen menevän vielä läpi, sillä demokraatit vastustavat republikaanien lakiehdotusta. Republikaanien edustaja Mark Meadows Pohjois-Carolinasta ilmoitti, että olisi parempi lykätä äänestystä ja muokata ehdotusta.
Terveydenhuoltojärjestelmään suunnitellut muutokset tuntuisivat monien amerikkalaisten arjessa. Trumpin terveydenhuoltosuunnitelma saattaa viedä vakuutusturvan jopa 20 miljoonalta amerikkalaiselta.
Trump ilmoitti jo vaalien aikana aikovansa kaataa edellisen presidentin Barack Obaman aikana luodun terveydenhuoltojärjestelmän, niin kutsutun Obamacaren. Trump on pitänyt sitä muun muassa liian kalliina.
Nykyinen lakiesitys ei kaataisi koko Obamacarea, mutta käytännössä se vesittyisi monilta osin.
Lähde: AP, Reuters