Presidentti Donald Trumpin uudesta budjettiehdotuksesta tulleet ennakkotiedot kertovat Yhdysvaltain ulkopoliittisen linjan merkittävästä muutoksesta.
Valkoisen talon luonnosteleman budjettiehdotuksen mukaan puolustusmenoja korotetaan 54 miljardilla vuonna 2018. Tämä merkitsee historiallista kymmenen prosentin korotusta Yhdysvaltain puolustusbudjettiin.
Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan korotukset vievät Yhdysvaltoja lähelle sodanajan puolustusmenoja.
Osa korotuksista rahoitetaan suunnitelman mukaan esimerkiksi ympäristöohjelmien ja kehitysyhteistyön leikkauksilla.
Leikkaukset muuttamassa Yhdysvaltain asemaa maailmassa
Verkkolehti Politicon mukaan ulkoministeriön budjettia saatetaan leikata jopa 30 prosentilla.
Tieto herätti tuoreeltaan huolta Yhdysvaltain ulkosuhteiden parissa työskentelevissä ihmisissä.
Arvostelijoiden mukaan leikkaukset vahingoittaisivat Yhdysvaltain asemaa merkittävästi sille strategisesti tärkeissä maissa.
Yhdysvallat tekee avustustyötä muun muassa Afganistanissa ja Pakistanissa. Samoissa maissa Yhdysvallat käy taistelua terrorismia vastaan.
Yli 120 eläkkeellä olevaa armeijan päällystön jäsentä lähetti maanantaina kirjeen republikaanien ja demokraattien johtajille kirjeen, jossa pyydettiin olemaan leikkaamatta kehitysavusta ja ulkosuhteista.
– Armeija työskentelee terrorismia vastaan taistelukentillä, mutta se tarvitsee vahvoja siviilikumppaneita taistellakseen terrorismin aiheuttajia vastaan. Niitä ovat toivottomuus turvattomuus ja mahdollisuuksien puute, kirjeessä sanotaan.
Trumpin odotetaan esittelevän budjettiehdotuksen Yhdysvaltain kongressille toukokuussa. Sitä ennen hänen on löydettävä muitakin rahalähteitä puolustusmenojen kasvattamiseen.
Pelkät ympäristö- ja kehitysyhteistyöleikkaukset eivät siihen riitä.
Suunnitelma vastaa kampanjapuheita
Trump kertoi maanantaina, että hän suunnittelee isoja korotuksia myös infrastruktuuriin kuten teiden ja rautateiden kunnostamiseen ja rakentamiseen, mutta ei kertonut näistä suunnitelmista tarkemmin.
Budjettisuunnitelma ei myöskään ilmeisesti esitä muutoksia sosiaalisiin ohjelmiin kuten Obamacareen, vaikka republikaaninen puolue on niitä vaatinut.
Ensitiedot Trumpin budjettisuunnitelmista vastaavat melko hyvin Trumpin kampanjapuheita. Niissä hän lupasi keskittyä "armeijaan, turvallisuuteen ja taloudelliseen kehitykseen".
Hän lupasi myös veroleikkauksia. Niistä saati niiden rahoituksesta ei toistaiseksi ole tietoa.