Yhdysvaltojen puolustusministeriö Pentagon on luovuttanut Valkoiselle talolle suunnitelmansa terroristijärjestö Isisin kukistamiseksi. Pentagonin edustajien mukaan puolustusministeri Jim Mattis on esitellyt suunnitelman Yhdysvaltojen turvallisuusneuvostolle.

On epäselvää, osallistuiko presidentti Donald Trump kokoukseen.

Suunnitelman yksityiskohdista ei ole kerrottu julkisuuteen. Ilmeisesti kyseessä on laajahko suunnitelma, joka korostaa muitakin kuin sotilaallisia toimintatapoja.

Keskeiset osat Obaman hallinnon peruja

Suunnitelman nähneiden viranomaisten mukaan tämä tarkoittaa Isisin rahahanojen sulkemista ja pyrkimystä puuttua Isisin tehokkaaseen rekrytointiin. Lisäksi vastataan terroristijärjestön propagandaan, joka on innostanut väkivaltaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Suunnitelmaa kuvaillaan maailmanlaajuiseksi, eli se ei keskittyisi vain Isisin nujertamiseen Syyriassa ja Irakissa.

Suunnitelman nähneiden viranomaisten mukaan suunnitelman keskeiset kohdat ovat perintöä Barack Obaman hallinnolta. Tämä tarkoittaa, että Yhdysvallat keskittyisi tulevaisuudessakin lähinnä tukemaan paikallisia taistelijoita sen sijaan, että Yhdysvallat taistelisi heidän puolestaan.

Tosin osa suunnitelmaluonnokseen perehtyneistä on sitä mieltä, että ehdotus nimenomaisesti tarkoittaisi Yhdysvaltojen sotilaiden lisäämistä Lähi-idässä. Joukkojen lukumäärästä ei ole edes arvioita julkisuudessa.

Pentagon: Kyseessä ei ole tarkka sotasuunnitelma

Suunnitelma on siis pikemminkin ehdotus, joka on monilta osin joustava. Pentagonin edustajan mukaan puolustusministeri Mattisin suunnitelman tarkoitus on lähinnä luoda suuntaviivat keskustelulle: kyseessä ei ole valmis sotasuunnitelma, vaan ajan kanssa hiottava strategia.

– Tämän salaisen dokumentin vaihtoehdot ovat alustavia ja niitä pitää vielä jalostaa, sanoi Pentagonin tiedottaja Jeff Davis. – Kyse on Isisin nopeasta tappiosta.

Toistaiseksi toimittajille ei ole kerrottu edes sitä, mitä suunnitelmassa tarkoitetaan, kun puhutaan Isisin voittamisesta.

Presidentti Donald Trump ilmoitti tammikuun lopussa, että hän haluaa kuukaudessa Pentagonilta alustavan suunnitelman Isisin kukistamisesta.

Lähteet: AFP, AP