Kalatalouden keskusliitto esitti hiljattain, että myös yli 65-vuotiaiden tulisi maksaa 39 euron suuruinen kalastonhoitomaksu. Varttuneet vapautettiin maksusta 20 vuotta sitten kalastuslailla, joka tunnetaan lex Rajamäkenä.

Ikäihmiset vapautettiin maksusta kokonaispaketissa, joka sisälsi myös vapaan pilkkimisen ja onkimisen. Lain isä, entinen SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki ei ylläty Kalatalouden keskusliiton esityksestä.

– Vanhat asiat kipuilee edelleen. Sama maan- ja vesienomistajien keskusliitto vastusti aikoinaan lakialoitettani voimia ja rahaa säästämättä.

– Ihmisiä peloteltiin muun muassa tuhoutuvilla ahvenkannoilla, rantasaunoilla ja laitureilla. Erityisen voimakkaasti sen pelättiin romuttavan omaisuudensuojaa ja olevan jopa perustuslain vastaista, Kari Rajamäki muistelee.

Rajamäen mielestä erimielisyys yli 65-vuotiiaiden maksuvapautuksesta ja onkimisen jokamiehenoikeudesta elää edelleen vahvana, 20 vuotta lain säätämisen jälkeen.

– Kun lakia viime vuonna uudistettiin, revanssiporukkaa oli taas puuttumassa onginnan ja pilkinnän jokamiehenoikeuteen, mutta siihen eivät kynnet heillä riittäneet.

Rajamäki sai vietyä läpi kiistellyn lain onginnan ja pilkinnän jokamiehenoikeudesta rinnastamalla ne marjastukseen ja sienestykseen. Maaliskuun alussa ensimmäisiin pilkin SM-kisoihinsa osallistuva veteraaniedustaja puolustaa edelleen maksuvapautuksia.

– Taustalla on fyysiseen ja psyykkiseen liittyviä syitä. Lisäksi meillä on järvissämme valtava mahdollisuus, jota hyödynnetään aivan liian vähän.

– Mutta arvelen, että nykyisessä eduskunnassa nuorten ja iäkkäiden maksuvapaus sekä onginnan ja pilkinnän jokamiehenoikeus eivät menisi läpi. Maan- ja vesienomistuksen asenne on korostunut nykyisen hallituksen aikana, varkautelainen Rajamäki pohtii.

Valiokunta sinnitteli 9-8

Rajamäki myöntää aikoinaan taktikoineensa lakialoitteen kanssa. Mies jätti lakialoitteen vuoden 1995 vaalien jälkeen heti valtiopäivien avajaispäivänä. Lipposen ensimmäinen hallitus näki päivänvalon, ja lakialoite eteni nykäyksittäin saavuttaen lopulta maalinsa 8. marraskuuta 1996.

– Se oli aloite, jota vastustettiin sekä hallituksesta että oppositiosta, mutta maa- ja metsätalousvaliokunnassa pidimme aloitteen hengissä vasemmiston, vihreän ja kokoomuksen edustajan voimin äänin 9-8. Se vaati hieman vaikuttamista jopa kokoomuksen valiokunnan jäsenen valintaan. Valiokunnan puheenjohtaja Timo Kallille pitää antaa tunnustus, sillä hän lupasi toimia valiokunnan enemmistön tahdon mukaisesti.

– Erittäin verinen taistelu siinä käytiin, mutta lopulta yllättävän selvin numeroin eduskunta hyväksyi lain.

Kari Rajamäki istui eduskunnassa vuodet 1983-2015, mistä ajasta hän toimi 28 vuotta maa- ja metsätalousvaliokunnassa ja neljä vuotta sisäministerinä.

Eduskunnan tiedotuksesta kerrotaan, että lakeja säädetään äärimmäisen harvoin yksittäisen kansanedustajan tekemän lakialoitteen pohjalta.