Hallituspuolueissa viikon työmarkkinauutisia on seurattu huolestuneina.

Pääministerin esikunnasta kerrotaan Ylelle, että pääministeri Juha Sipilä nostaa työmarkkinatilanteen esiin keskiviikkona talousneuvostossa, johon työmarkkinajärjestöt osallistuvat.

Talousneuvosto on kuukausittain kokoontuva pääministerin johtama keskustelufoorumi, johon osallistuvat hallitus, Suomen pankki ja vaikutusvaltaisimmat etujärjestöt.

Sipilä kiertää parhaillaan Lappia vaalikiertueella ja kommentoi asiaa avustajiensa välityksellä.

EK ilmoitti keskiviikkona, että koska se ei enää jatkossa aio olla mukana sopimassa työehdoista keskusjärjestötasolla, se irtisanoutuu myös kaikista työnantaja- ja työntekijäkeskusjärjestöjen välisistä muista sopimuksista. Näissä sopimuksissa on määritelty esimerkiksi luottamusmiesten asemaa, koulutusta ja ay-maksujen perimistä.

Metsäteollisuus taas sanoi irtautuvansa niin sanotusta Suomen mallista, jota vasta rakennetaan. Siinä vientialat määrittelisivät palkankorotustason, jota muut eivät ylittäisi.

Orpo: Rauhoittukaa nyt kaikki

Orpon mielestä EK:n ilmoitus irtisanoutua keskusjärjestötason sopimuksista näytti kärjistävän tilanteen, vaikka periaatteessa asia oli jo tiedossa.

–Työmarkkinakysymyksiin liittyy paljon dramatiikkaa. Nyt olisi hyvä kaikkien tahojen rauhoittua, valtiovarainministeri Petteri Orpo pyysi perjantaina haastattelussa eduskunnassa.

Orpo muistuttaa, että syksyn neuvotteluihin on vielä aikaa. Sitä ennen pitää hakea ratkaisuja, jotka turvaisivat työllisyyden ja kilpailukyvyn.

– On kyllä harmi, jos tämän vientivetoisen mallin rakentaminen kariutuu. Malli olisi kansantalouden kannalta hyvä ratkaisu, kokoomuksen puheenjohtaja Orpo sanoi.

Soini: Ei sössitä tätä itse

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini suhtautui tilanteeseen vakavasti.

– Nyt pitäisi kyllä rauhoittua kaikin puolin, olen huolissani viime päivien tilanteesta. Meillä on nyt kasvun merkkejä, ei sössitä itse, Soini sanoi perjantaina eduskunnassa.

Työnantajapuolen ärhäkät ulostulot on huomattu. Soini sanoo, ettei halua osoitella ketään sormella eikä ota suoraan kantaa työnantajien toimiin.

– Ihan kaikin tavoin ei ymmärretä, että sopimusyhteiskunta on se paras, eikä kannata lähteä hakemaan pikavoittoja. Ne kaikki löytyvät edestäpäin, Soini muistutti maltista.

Tiedotteessaan Soini sanoi uskovansa, että liittotason sopimuksissa pystytään räätälöimään alakohtaisesti työntekijöiden kannalta turvallisemmat ja yrityksen kannalta toimivammat sopimukset. Jos sopimuksia ei synny, sopimukset voitaisiin korvata lailla. Sitä Soini pitää kuitenkin huonona vaihtoehtona.

– Se tuhoaa vakautta ja ennustettavuutta varmistaneen Suomen sopimusmallin, Soini toteaa.

Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi tänään lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että EK:lta oli hölmöä irtautua keskusjärjestötason sopimisesta ja kehotti työnantajia katsomaan peiliin. Ennen puoluejohtajan tehtävää Rinne toimi johtajana ammattiyhdistysliikkeessä.