BERLIINI München Saksassa on maailmanpolitiikan päänäyttämö viikonlopun ajan. Münchenin vuotuisen turvallisuuskokouksen asialistalla on yksi asia ylitse muiden: Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ulkopoliittinen linja.
Eurooppa ja lähes koko maailma siinä sivussa odottavat Trumpin hallinnon rantautumista Eurooppaan lähes pelolla. Müncheniin saapuvat muun muassa varapresidentti Mike Pence, ulkoministeri Rex Tillerson, puolustusministeri James Mattis ja laaja kongressin delegaatio.
1. Trump ja Eurooppa
Trumpin kampanjapuheet repivät avohaavoja Yhdysvaltain ja Euroopan suhteisiin. Populistinen ja kansallismielinen ”Amerikka ensin” -puhe on otettu vanhan mantereen populistisissa ja nationalistisissa piireissä innolla vastaan.
Sen sijaan Euroopan maltilliset ja Yhdysvaltain kanssa vuosikymmenet läheistä yhteistyötä tehneet poliittiset tahot ovat olleet hämillään. Vetäytyykö Yhdysvallat kansainvälisestä yhteistyöstä ja sen sopimuspohjaisuudesta? Käpertyykö Amerikka protektionismiinsa?
Ilakoiko Trump oikeasti sillä, että Britannia lähtee EU:sta ja saattaa mennessään syöstä koko unionin hajoamiskierteeseen? Toivooko Trump todella EU:n tuhoutumista?
Tällaiset yllättävät kysymykset huulillaan joutuvat eurooppalaiset poliittiset johtajat ottamaan vastaan rapakontakaiset vieraansa.
Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ohella paikalla ovat keskeisten eurooppalaisten maiden ulkoministerit ja iso joukko valtionpäämiehiä, muun muassa presidentti Sauli Niinistö.
Trumpin avoin hyökkäys Merkelin maahanmuuttopolitiikkaa vastaan on tyrmistyttänyt eritoten Saksassa. Merkelin tapaamisilta amerikkalaisten sanansaattajien kanssa odotetaan paljon.
Toive on, että suhteet selkiintyvät Trumpin vallassaolon ensimmäisten viikkojen shokin jälkeen. Tuskin yksi viikonloppu Münchenissä saa vielä transatlanttista suhdetta ennalleen.
2. Trump ja Nato
Olennainen osa Yhdysvaltain Eurooppa-suhdetta on yhteistyö sotilasliitto Naton kautta ja sen ympärillä. Puolustusministeri Mattis saapuu Müncheniin juuri Naton pääpaikalta Brysselistä.
Mattisin viesti Euroopassa on, että Nato on edelleen sotilaallisen yhteistyön kivijalka, mutta Euroopan maiden tulee osallistua yhteiseen puolustukseen vahvemmin.
Naton turvaa on lupa haluta, mutta sen saamiseksi on laitettava yksinkertaisesti omaa rahaa enemmän peliin.
Yhdysvaltain sotilaalliseen mahtiin saa luottaa, mutta se maksaa.
Uudessa maailmantilanteessa Naton roolin ja tehtävän pohtiminen jatkuu varmasti myös Münchenin palavereissa ja paneeleissa. Terrorismin vastainen taistelu on jo muuttanut lännen uhka-arvioita. Samalla linjalla jatketaan.
3. Trump ja Venäjä
Naton ja Yhdysvaltain suhde Venäjään muuttui kylmäksi Venäjän vallattua Krimin vuonna 2014. Aluksi näytti, ettei Trump Krimin perään niin julmetusti huutelisi. Viimeaikaiset lausunnot Valkoisesta talosta ovat taas olleet perinteisempiä ja Krimin valtauksen tuomitsevia.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Venäjä-politiikan lievä epämääräisyys on siksi herättänyt huomiota ja miksei pelkojakin. Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin henkilökemioiden otaksutaan toimivan, jonkinlaista hengenheimolaisuutta lienee ilmassa.
Mitä avoimesta kaveeraamisesta on ajateltava? Ketkä ovat olleet yhteydessä ja kehen, kuka on päässyt vaikuttamaan kehenkin ja millaisia ketunhäntiä on kunkin kainalossa?
Euroopan syvät ja traumaattiset pelot johtuvat historiasta, jossa maanosaa on jaettu etupiireihin kyselemättä pienemmiltä mitään. Tällaisen blokkipolitiikan paluu kaihertaa eurooppalaista mieltä nyt, kun Trumpin ja Putinin aikeista ei ota täyttä selkoa.
Tämänkin vuoksi on kiinnostavaa, ketä Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov Münchenissä tapaa. Ylipäätään kahdenkeskisten keskusteluiden merkitys kokouksen yhteydessä nousee tässä ajassa arvoonsa.
Münchenistä haetaan valaistusta myös siihen, mitä aikeita Yhdysvalloilla ja Venäjällä on Ukrainan ja Syyrian kaltaisten kriisien ratkomisessa.
Euroopan poliittinen johto ei ole antamassa periksi ja purkamassa Venäjä-pakotteita. Tokko tuota Yhdysvallatkaan vielä tosissaan esittää.
4. Trump ja Kiina
Kiinaa Münchenin kokouksessa edustaa ulkoministeri Wang Yi.
Häntä varmasti kiinnostaa Trumpin luottoneuvonantajan Steve Bannonin julistus siitä, että sota Kiinan kanssa on kymmenen vuoden sisällä aivan mahdollinen.
Trumpin hallinnon poliittisen pelikentän tulkinta Aasian suunnalla on olennaisesti toisenlainen kuin edeltäjillä. Yhden Kiinan tulkinta on jo haastettu ja samoin Kiinan herruus Etelä-Kiinan merellä.
Trumpin kenties eniten hellimä syytös Kiinaa kohtaan on pitkin aikaa ollut se, että Kiina käytännössä aiheuttaa lähes kaikki Yhdysvaltain talouden ongelmat. Houkutus kauppasotaan Kiinan kanssa on ilmeinen.
Varapresidentti Mike Pencellä ja puolustusministeri James Mattisillä on Münchenin takahuoneissa paljon selitettävää. Kuuntelevista korvista ei ole puutetta.