Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo harkitsevansa uutta maahantuloa sääntelevää määräystä.
Torstaina valitustuomioistuimen kolmehenkinen tuomaripaneeli päätti yksimielisesti, että presidentti Donald Trumpin asettamaa maahantulokieltoa ei palautettaisi. Aiemmin Washingtonin osavaltion tuomari James Robart oli kumonnut Trumpin määräämän maahantulokiellon perustuslain vastaisena.
Yksi valitustuomioistuimen tuomareista oli vaatinut äänestystä siitä, pitäisikö maahantulokiellon voimassaolo käsitellä suuremassa paneelissa. Enemmistön tuomioistuimen 25 tuomarista pitäisi äänestää uudelleenkäsittelyn puolesta, jotta 11-henkinen paneeli käsittelisi asiaa. Uutistoimisto AP arvioi, että tämä olisi epätodennäköistä.
Maahantulokielto koski Irakin, Syyrian, Iranin, Libyan, Somalian, Sudanin ja Jemenin kansalaisia.
Valkoinen talo tiedotti, ettei valitustuomioistuimen päätöstä vietäisi korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Kuitenkin Valkoisen talon kansliapäälliikkö Reince Priebus ilmoitti, että "kaikki oikeudelliset vaihtoehdot ovat vielä pöydällä, mukaan lukien korkein oikeus".
_Lähteet: Reuters, AP _
_Korjattu klo 03:27 Laajennettu paneeli ei käsittele asiaa ennen kuin tuomioistuimen tuomarit äänestävät laajennetun paneelin käytöstä. _