Trumpin odotetaan vierailevan loppukesästä – mahdollisesti elokuussa – Britanniassa. Viranomaiset pyrkivät nyt varmistamaan, ettei Trump ole Lontoossa samaan aikaan kuin parlamentti kokoontuu, näin vältettäisiin avoin loukkaus.

Britannian parlamentin alahuoneen puhemies John Bercowin johdolla brittiedustajat vastustivat suunnitelmia siitä, että Yhdysvaltain presidentti puhuisi brittiedustajille vieraillessaan maassa. Bercow sanoi, että olisi vastustanut Trumpin puhekutsua jo ennen maahantulokieltoa. Trumpin asetuksen jälkeen hänen vastustuksensa vahvistui.

The Guardianin mukaan parlamenttilähteet kertovat, että Britannian hallitus, Buckinghamin palatsi ja Valkoinen talo neuvottelevat vierailulle nyt sellaista ajankohtaa, jolloin parlamentti on kesälomalla tai puoluekokousissaan. Järjestely takaisi sen, ettei Trumpia kutsuttaisi parlamentin eteen lainkaan.

Viranomaiset kertovat myös, että he haluaisivat rajoittaa presidentti Trumpin julkisia esiintymisiä vähentääkseen mielenilmausten mahdollisuuksia.

Yhtenä mahdollisuutta pidetään sitä, että virallinen vastaanotto järjestettäiiin Buckinghamin palatsin sijaan Windsorin linnassa. Windsorissa mahdollisen mielenosoituksen aiheuttaisivat vähemmän haittaa kuin Lontoossa.

Lisäksi ratkaistavana on kuningatar Elisabethin ja prinssi Philipin rooli, virallisesti kuningatar toimii vierailun emäntänä. Perinteisesti pariskunta kuitenkin viettää elo-syyskuun Balmoralissa Skotlannissa.

Guardian -lehti kirjoittaa myös, että Trumpin ehkä toivottaisiin viettävän mahdollisimman paljon aikaa Skotlannissa, jolloin hän voisi vierailla myös Lewisin saarella, josta Trumpin äiti on kotoisin. Vierailu Skotlantiin kuitenkin voisi myös aiheuttaa ongelmia: Nicola Sturgesin luotsaama Skotlannin hallitus joutuisi päättämään boikotoisiko se Trumpia vai ei.