Yhdysvaltain senaatin komitea on hyväksynyt kaksi presidentti Donald Trumpin ministerinimitystä, vaikka äänestyksessä ei ollut läsnä yhtään demokraattien edustajaa.

Tavallisesti komitea on päätösvaltainen, jos siinä on läsnä ainakin yksi vastakkaisen puolueen edustaja. Nyt päätös tehtiin vain republikaanien äänillä.

Steven Mnuchinin nimitys valtiovarainministeriksi ja Tom Pricen nimitys terveysministeriksi etenevät nyt senaatin äänestykseen, jossa republikaaneilla on enemmistö.

Talouskomitean puheenjohtaja, republikaanisenaattori Orrin Hatch katsoi, että kyse on "poikkeuksellisista olosuhteista", joiden takia sääntöä voidaan muuttaa. Tämän jälkeen republikaanit äänestivät nimitysten puolesta.

Komitea turvautui menettelyyn, koska demokraatit jarruttivat Mnuchinin ja Pricen nimitystä jättäytymällä pois kokouksesta, jossa asiasta piti päättää.

Demokraatit ovat olleet tyytymättömiä Steven Mnuchinin ja Tom Pricen kuulemisiin. He ovat vaatineet lisätietoja Goldman Sachsin pankkiirina aiemmin työskennelleen Mnuchinin ulkomaisista sijoituksista. Kuulemisessa Mnuchinia hiilostettiin myös hänen omistamansa pankin ulosmittauskäytännöistä asuntokuplan puhkeamisen aikaan.

Pricea demokraatit ovat epäilleet epäeettisestä toiminnasta. Hänen on väitetty sijoittaneet rahojaan lääkeyhtiöön, joka hyötyi päätöksistä, joita Price ajoi toimiessaan Georgian kongressiedustajana.

Senaatin lakikomitea sen sijaan hyväksyi keskiviikkona Trumpin valinnan oikeusministeriksi. Jeff Sessionsin nimitys etenee senaatin lopulliseen äänestykseen.

Lue myös: Upporikkaita iäkkäitä miehiä ja sukulaisia - Vieraile Trumpin pilvenpiirtäjässä ja katso, ketkä ovat sisäpiiriissä