Amerikkalaisen NBC televisiokanavan mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saattaa ottaa vapaakauppasopimus Naftan käsittelyynsä jo ensimmäisenä virallisena työpäivänään.

NBC:n mukaan Trump allekirjoittaa määräyksen Naftan uudelleenneuvotteluista jo maanantai-iltana. Vuonna 1994 solmittu Nafta on Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon välinen vapaakauppasopimus.

Televisiokanava CNN:n lähteiden mukaan Trump aikoo lisäksi vetää Yhdysvallat Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta TPP:stä.

Sopimus allekirjoitettiin keväällä 2016 usean vuoden neuvotteluiden jälkeen. Sopimuksessa on mukana 12 Tyynenmeren maata ja sen osapuolet vastaavat noin 40 prosentista maailmantalouden tuotannosta.

Yhdysvaltain vetäytymistä pidetään kuoliniskuna koko TPP-sopimukselle. Sopimusta tukeva Japanin pääministeri Shinzo Abe sanoo, että ilman Yhdysvaltoja TPP on merkityksetön.

Trump arvosteli vaalikampanjassaan vapaakauppasopimuksia, joita hän piti vahingollisena amerikkalaisille työntekijöille ja maan omalle teollisuustuotannolle. Myös virkaanastujaispuheessaan hän korosti Yhdysvaltain kansallista etua.

Lähteet: Reuters, AFP, Yle Uutiset