Venäjällä median suurennuslasin alla ovat sekä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump että Kremlin häneen kohdistamat odotukset.
Ongelmia riittää jatkossakin
Moskovan näkemyksiä avasi presidentin tiedottaja Dmitri Peskov televisiokanava Rossija 1:n haastattelussa lauantaina. Heti alkuun hän kiisti, että Venäjä olisi saanut Trumpin keploteltua presidentiksi tai että Trump olisi Venäjän kontrolloitavissa.
– Hän ei ole meikäläisiä. Hän on amerikkalainen, Peskov totesi.
Malttamattomimpien toiveita uudesta Venäjän ja Yhdysvaltojen aikakaudesta hän toppuutteli.
– Varmaankin olisi suuri virhe antautua illuusioiden valtaan siinä mielessä, että kahdenväliset suhteemme voisivat tulevaisuudessa olla vapaat ristiriidoista ja erimielisyyksistä, hän jatkoi.
Peskovin mukaan Yhdysvallat ja Venäjä eivät kykene yhteiseloon ilman yhteentörmäyksiä ja hiertäviä ongelmakysymyksiä.
– Kahdenvälisten suhteidemme menestys riippuu siitä, kuinka hyvin me onnistumme ratkomaan näitä ristiriitoja vuoropuhelun pohjalta, hän huomautti.
Ydinaseneuvottelut olisivat vaikeat
Venäjä ei myöskään ole valmis vähentämään ydinaseitaan millään sellaisella sopimuksella, jossa sekä Venäjä että Yhdysvallat luopuisivat samasta määrästä ydinaseita.
– Ydinaseiden koostumus Yhdysvalloissa ja Venäjällä on erilainen, hän korosti.
Presidentti Vladimir Putinin ja Trumpin tapaamisesta ei ole vielä sovittu.
Keskustelu pyörii pakotteiden ympärillä
Venäläisiä viestimiä kiinnostaa, kuinka suuri mahdollisuus pakotteiden poistamiseen Trumpin aikakaudella on.
Siksi moni tiedotusväline uutisoi yhdysvaltalaissenaattoreiden ponnisteluista estää Trumpia sopimasta Putinin kanssa pakotteiden poistamisesta. Senaattoreiden mukaan pakotteiden löysentämiselle pitää olla kongressin lupa.
"Brexit voi yhdistää Euroopan"
Saksan Koblenzissa lauantaina koolla olleet oikeistopopulistit kirvoittivat Venäjällä arvion siitä, että nationalistit saattavat poliittisessa marginaalissa pysyäkin.
– Pidän liioiteltuna ajatusta siitä, että elämme yhden maailmanjärjestyksen lopun aikoja ja uuden synnyn alkua, tutkija Sergei Utkin Venäjän tiedeakatemian tilanneanalyysikeskuksesta totesi sanomalehti Kommersantille.
Utkinin mukaan Britannian EU-ero ja Donald Trumpin presidenttiys voivat johtaa eurooppalaisen poliittisen valtavirran yhdentymiseen. Tällöin rivejään tiivistävät ne, jotka haluaisivat, että laitaoikeisto pysyisi siellä missä nytkin: poliittisessa marginaalissa.
Trump herätti netin irvileuat
Presidentin virkaanastujaiset ja niitä seurannut naisten protestimarssi herättivät Venäjällä myös netin vitsiniekat.
Yksi huomiota herättänyt oivallus oli Twitterissä kiertänyt kuva näyttelijä Kristen Stewartista osoittamassa mieltä. Taustalla näkyvä, pinkkiin pipoon pukeutunut mies näytti erehdyttävästi Valko-Venäjän itsevaltaiselta presidentiltä Aljaksandr Lukašenkalta.