Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump aloitti virkatehtävänsä allekirjoittamalla joukon virallisia asiakirjoja. Trump muun muassa virallisesti vahvisti hallitusnimityksensä.

Trump myös allekirjoitti julkilausuman kansallisesta patriotismin päivästä.

Lisäksi Trump vahvisti poikkeuslain, joka mahdollistaa eläkkeellä olevan kenraalin James Mattisin nimittämisen puolustusministeriksi.

Yhdysvaltain laki kieltää alle seitsemän vuotta sitten eläkkeelle jääneiden henkilöiden nousun Pentagonin johtoon. Tarkoituksena on pitää armeija siviilien kontrollissa.

Senaatin on vielä hyväksyttävä Mattisin nimitys.

Valkoisen talon verkkosivuille on jo ilmestynyt joukko Trumpin hallinnon politiikkalupauksia.

Trump ilmoittaa muun muassa kumoavansa edeltäjänsä Barack Obaman ilmastosuunnitelman kasvihuonekaasujen rajoittamiseksi.

Lähde: AP, Reuters