Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump on virkaanastujaispuheessaan jatkanut vaalikampanjastaan tuttua sanomaansa eliitin vastaisesta kamppailusta kansan hyväksi.

– Tänään me emme vain siirrä valtaa yhdeltä hallinnolta toiselle tai yhdeltä puolueelta toiselle – vaan siirrämme valtaa Washington D.C:ltä ja annamme sen takaisin teille, kansalle, Trump sanoi.

– Liian pitkään pieni ryhmä kansakuntamme pääkaupungissa kerännyt hallinnon hyödyt, samaan aikaan kun kansa on kantanut kustannukset.

Poliitkot vaurastuivat, mutta tehtaita suljettiin, Trump kuvaili. Trumpin mukaan Washingtonin eliitit ovat etääntyneet kansasta.

– Heidän voittonsa eivät ole olleet teidän voittojanne. Samaan aikaan kun Washingtonissa on juhlittu, toimeentulonsa puolesta kamppaileville perheillä oli vähän juhlittavaa kaikkialla maassa, Trump sanoi ja lupasi muutosta.

– Maamme unohdetut miehet ja naiset eivät ole enää unohdettuja.

Suljetut tehtaat kuin hautakiviä

Trump maalasi puheessaan kuva rikkinäisestä maasta, jota hänen hallintonsa on tullut korjaamaan.

Trump puhui yhdysvaltalaisten toivovan hyviä kouluja, turvallisia naapurustoja ja hyviä työpaikkoja. Trumpin mielestä liian monet yhdysvaltalaiset ovat kasvokkain toisenlaisen todellisuuden kanssa: ruostuneiden tehtaiden, huonon koulutusjärjestelmän, rikollisuuden, jengien ja huumeiden.

– Tämä amerikkalainen verilöyly päättyy nyt ja tässä, Trump vakuutti.

Trump sanoi Yhdysvaltain vuosikymmenien ajan rikastuttaneen muiden maiden teollisuutta oman teollisuutensa kustannuksella, tukeneen muiden maiden armeijoita ja sallineen maan oman armeijan heikentymisen suojelleen muiden rajoja ja kieltäytyneen suojelemasta omiaan. Trump kuvaili suljettujen tehtaiden täplittävän maata hautakivien lailla.

– Tämä on menneisyyttä, nyt katsomme tulevaisuuteen, Trump jatkoi.

– Tästä päivästä eteenpäin se on vain Amerikka ensin! Trump toisti vaalisloganinsa America First.

Islamilainen terrorismi viholliskuvana

Maailmanpolitiikassa Trump lupasi vahvistaa Yhdysvaltain vanhoja liittosuhteita ja luoda uusia.

– Me haemme ystävyyttä ja hyvää tahtoa maailman kansakuntien kanssa mutta teemme niin siinä ymmärryksessä, että on kaikkien kansakuntien oikeus asettaa omat intressinsä ensimmäisiksi. Emme pyri pakottamaan elämäntapaamme kenellekään vaan annamme sen loistaa kaikille esimerkkinä, jota kaikki voivat seurata.

Trump lupasi yhdistää koko "sivistyneen maailman" radikaalin islamilaisen terrorismin tuhoamiseen maan päältä.

"Amerikka ensin!"

Trump sanoi yhtenäisenä pysyvän Yhdysvaltain olevan pysäyttämätön.

– Jos avaatte sydämenne patriotismille, ennakkoluuloille ei jää tilaa, Trump sanoi.

– Yhdessä teemme Amerikasta jälleen vahvan, Teemme Amerikasta jälleen vauraan. Teemme Amerikasta jälleen ylpeän. Teemme Amerikasta jälleen turvallisen. Ja kyllä, yhdessä me teemme Amerikasta jälleen suuren! Jumala siunatkoon teitä ja Jumala siunatkoon Amerikkaa! Trump päätti puheensa vaalikampanjastaan tuttuihin sanoihin.