Trump antoi ensimmäisen vaalien jälkeisen haastattelunsa Britanniassa the Sunday Times -lehden kolumnistille Michael Govelle, joka kampanjoi näkyvästi Brexitin puolesta. Myös saksalaislehti Bild oli haastattelussa mukana.

Haastattelussa Trump lupaa tehdä kauppasopimuksen Britannian kanssa. Hän uskoo myös muiden maiden lähtevän EU:sta Britannian vanavedessä.

Natoa hän arvostelee vanhanaikaiseksi, koska se ei ole saanut terrorismia kuriin.

– Puolustusliitto on minulle tärkeä, mutta vain viisi maata maksaa sen mitä niiden pitääkin maksaa, Trump sanoi the Times -lehden haastattelussa.

Lisäksi Trump uskoo oman suorasukaisen toimintaan tähtäävän tyylinsä muuttavan politiikkaa.

Hän sanoi haastattelussa myös, että maailman suurimmat ydinasevaltiot - Yhdysvallat ja Venäjä - voisivat vähentää ydinasearsenaaliaan olennaisesti. Vastineeksi Venäjälle Trump voisi poistaa joitain pakotteita.

Trump arvioi myös Saksan liittokanslerin Angela Merkelin toimia pakolaistulvassa. Trumpin mielestä Merkel teki katastrofaalisen virheen päästäessään miljoonat pakolaiset maahansa.

Lähteet:  AFP, Reuters