USA Freedom Kids -niminen lapsiryhmä nousi hetkeksi kuuluisuuteen esiinnyttyään republikaanien presidenttiehdokaaksi valitun Donald Trumpin kampanjatilaisuudessa Pensacolassa Floridassa tammikuussa.
Pikkutytöt esiintyivät tähtilipun värisissä asuissa ja lauloivat Yhdysvaltoja ylistävän isänmaallisen kappaleen.
Esiintyminen herätti hämmästystä. YouTubessa videota on katsottu miljoonia kertoja.
Tuolloin Trumpin kerrottiin luvanneen kuunnella lasten levyä tuntikausia.
Nyt ryhmän pienimpien lasten isä ja manageri Jeff Popick uhkaa kuitenkin haastaa Trumpin oikeuteen.
Popick on itse kirjoittanut Trumpin kampanjatilaisuudessa kuullun kappaleen "Freedom's Call".
"Ei miljardin dollarin kanne"
Kiistasta kirjoittaa muun muassa The Washington Post. Popick sanoo, että Trump on rikkonut ryhmän kanssa tekemäänsä sopimusta.
– Kyseessä ei ole miljardin dollarin kanne, Popick kommentoi lehdelle.
Mies sanoo vain pyrkivänsä tekemään sen, mikä on oikein. Hän kertoo haluavansa osoittaa lapsilleen, että oikein on toimittava.
Popick myöntää, ettei kirjallista sopimusta tehty USA Freedom Kidsin ja Trumpin kampanjatiimin välillä. Sen sijaan manageri-isän mukaan Trumpin edustajat rikkoivat suulliset lupauksensa.
Luvattu myyntipöytä puuttui
Popick kertoo The Washington Postille pyytäneensä esiintymisestä ensin 2 500 dollarin palkkiota.
Kampanjatiimi ehdotti kuitenkin esiintymispalkkion sijasta ryhmän levyn myymistä tilaisuudessa omalta myyntipöydältä. Popick suostui tähän.
Esiintymispaikalla ei kuitenkaan ollut myyntipöytää, Popick kertoo. Lisäksi toinen esiintyminen peruttiin hänen mukaansa.
Tämän jälkeen Popick yritti vaatia tuloksetta korvauksia lukuisia kertoja Trumpin kampanjatiimiltä.