Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump sanoi toivovansa, että Venäjä kaivaisi esiin hänen kilpakumppaninsa, demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clintonin poistamat sähköpostit. Trump esitti toiveensa tänään keskiviikkona lehdistötilaisuudessa Miamissa.

– Venäjä, jos kuuntelet, toivon, että voisit löytää 30 000 puuttuvaa sähköpostia, Trump sanoi.

– Uskon, että lehdistö palkitsisi tämän ruhtinaallisesti.

Sähköpostit liittyvät Clintonin ulkoministerikauteen, jolloin hän käytti omaa yksityistä palvelintaan työasioihin. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI moitti selvityksessään Clintonia huolimattomuudesta salaisen tiedon käsittelyssä. Osa sähköposteista poistettiin palvelimelta, sillä niiden ei katsottu koskevan ulkoministerin työtä.

Trump palasi asiaan myöhemmin viestipalvelu Twitterissä, jossa hän esitti pyynnön Venäjän lisäksi myös ”kaikille muille maille ja henkilöille”. Twiitissään Trump toivoi, että Clintonin sähköpostit jaettaisiin FBI:lle.

Trumpin erikoinen pyyntö liittyy demokraattien puoluekokousta ravistelevaan Wikileaks-skandaaliin. Sunnuntaina puolueen johtohenkilöiden esivaalien aikana lähettämät 20 000 sähköpostiviestiä vuotivat julkisuuteen. Demokraattipuolue epäilee, että vuodon taustalla olisivat venäläiset hakkerit.

Clintonin kampanja piti Trumpin lausuntoa uhkana kansalliselle turvallisuudelle.

– Tämän täytyy olla ensimmäinen kerta, kun presidenttiehdokas pyytää vierasta valtaa vakoilemaan poliittista vastustajaansa, Clintonin avustaja Jake Sullivan sanoi lausunnossaan.