Erdoğan antoi haastattelun palatsissaan, joka oli yksi vallankaappaajien kohteista.
Presidentin mukaan perjantain vallankaappausyrityksessä kuoli 246 ihmistä ja 2 185 haavoittui. Pidätysaallossa epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen kaikkiaan 10 400 ihmistä otettiin kiinni. Presidentin mukaan heistä on 4 060 ihmistä on edelleen pidätettyinä. Pidätettyjen joukossa on 103 kenraalia.
Turkkiin julistettiin keskiviikkona kolmen kuukauden poikkeustila.
Erdoğanin mielestä uhka uuteen kaappausyritykseen on myös mahdollinen, mutta se ei ole helppo toteuttaa, koska presidentin mukaan he ovat entistä valppaampia.
Hän vaati maan armeijaan nopeita uudistuksia ja uusia kasvoja.
– On selvää, että meidän tiedustelupalvelussamme oli merkittäviä tietoaukkoja. Ei ole mitään järkeä yrittää salata tai kieltää sitä, Erdoğan jyrisi.
– Olen kertonut saman myös tiedustelupalvelun johtajalle.
Turkkiin julistettiin keskiviikkona kolmen kuukauden poikkeustila.
Mielenosoittajat liikeellä Erdoğanin vastustuksesta huolimatta
Torstaina tuhannet Erdoğania ja Turkin hallitusta tukevat mielenosoittajat protestoivat kappaajia ja kappausyritystä vastaan. Mielenosoitus tapahtui pitkin Bosborin salmen ylittävää siltaa, josta muodostui vallankaappausyrityksen taistelujen tunnetuin näyttämö. Monet mielenosoittajista kantoi soihtuja ja kansallismielisiä julisteita, joissa luki mm. "Lippumme, Valtiomme".
Mielenosoituksesta johtuen liikenne sillalla oli suljettu.
Mielenosoitus tapahtui vastoin Erdoğanin toivomusta.
Hän on kehottanut kansalaisia toistuvasti pysymään poissa kaduilta, jotta voidaan varmistaa ettei tapahtuisi uutta yritystä syrjäyttää hallitus vallasta.
Biden antoi tukensa Turkille
Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden ilmaisi puhelinsoitolla Turkin pääministeri Binali Yildirimille kaiken tukensa Turkin demokratialle.
Biden kehotti noudattamaan pidätyksissä ja kuulusteluissa tapaa, joka vahvistaa kansalaisten luottamusta demokratiaan, valtion hallintolaitoksiin ja lain säädöksiin.
EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini sanoi, että kaikki ne toimet mitä näemme Turkissa "yliopistoissa, tiedotusvälineissä ja oikeuslaitoksessa eivät ole hyväksyttäviä".
Hän toivoi, ettei Turkki käyttäisi demokraattisia hallintoelimiä ihmisoikeudet syrjiviin menettelyihin vallankaappausyrityksen selvittelyissä.