Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoo, että Yhdysvaltain ja Britannian keskinäinen suhde on pysyvä. Sekä Britannia että EU säilyvät Yhdysvaltain korvaamattomina kumppaneina.
Obama oli äänestyksen alla puhunut voimakkaasti EU:ssa pysymisen puolesta. Obama sanoi nyt kunnioittavansa Britannian päätöstä erota EU:sta.
– Yhdistyneiden Kuningaskuntien kansa on puhunut, ja kunnioitamme sitä päätöstä, Obama sanoi.
Varapresidentti Joe Biden kuitenkin myönsi, että Yhdysvallat olisi toivonut toisenlaista äänestystulosta. Myös Biden kuitenkin korosti maiden välisiä pitkiä suhteita ja ystävyyttä.
Yhdysvaltain valtiovarainministeri Jack Lew puolestaan sanoi, että Yhdysvallat aikoo tehdä tiiviisti työtä niin Lontoon kuin Brysselinkin kanssa talouden vakauden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamiseksi Euroopassa. Yhdysvallat tarkkailee rahoitusmarkkinoiden kehittymistä.
Obaman kausi presidenttinä päättyy 2017. Demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton on ollut voimakkaasti Obaman linjoilla Brexitissä, kun taas republikaanien Donald Trump on iloinnut Britannian EU-erosta.