Loppulausunnot Aarnion Trevoc-jutussa

Helsingin hovioikeudessa kuullaan tänään loppulausunnot Jari Aarnion Trevoc-jutussa. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kyseisessä tapauksessa vuosi sitten Aarnion ehdottomaan vankeuteen vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi.

Peruskoulunsa päättänyt joutuu yhä useammin muuttamaan pois kotoa

Peruskoulunsa päättäneistä entistä useampi joutuu muuttamaan opiskelupaikan perässä pois kotoa. Lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia on lakkautettu kiihtyvää tahtia. Tilanne on hankalin Itä-Suomessa. Yle julkaisee verkkosivuillaan tänään kartan, josta voit tarkistaa kuinka iso osa alueesi ihmisistä on suorittanut peruskoulun.

Eurooppa-neuvoston Tusk Suomessa ruotimassa turvallisuuspolitiikkaa

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk vierailee Suomessa. Tusk tapaa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja presidentti Sauli Niinistön. Yle välittää Sipilän ja Tuskin yhteisen tiedotustilaisuuden suorana verkkosivuillaan klo 13. Vierailun asialistalla on ajankohtaisia EU-asioita, esimerkiksi Britannian EU-äänestys.

Pietarin talousfoorumi käynnistyy - EU:n Juncker ja Putin vääntävät kättä talouspakotteista

Valtionpäämiehiä, kansainvälisten järjestöjen edustajia, yrityksiä ja muuta talouseliittiä kokoontuu Pietariin kansainväliseen talousfoorumiin. Vieraiden joukossa on myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon, EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja Suomesta elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.). Tapahtumaa seuraa paikan päällä Ylen toimittaja Stina Brännare.

Sää vaihtelee rankkasateiden ja jopa helteen välillä

Tänään sääoloissa on suuria vaihteluita ympäri Suomen. Etelässä ja lännessä odotetaan vesisadetta. Itäisessä Suomessa odotetaan hellettä, myös sadekuurot ovat mahdollisia. Pohjoiseen Suomeen odotetaan eilistä lämpimämpää päivää.