Oulaskankaan synnytystoiminnan lakkauttamispäätöksesta valmistellaan hallintovalitusta. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Antti Huttu-Hiltunen (kesk.) on kutsunut sairaanhoitopiirin hallituksen ylimääräiseen kokoukseen ensi maanantaiksi.
Huttu-Hiltusen mukaan kokouksessa käydään lähetekeskustelu oikaisuvaatimuksen jättämiseksi Valviran maanantaisesta lakkauttamispäätöksestä, ja harkitaan poikkeusluvan hakemista synnytystoiminnan jatkamiseksi.
– Oulaskankaan synnytysmäärät ovat tänä vuonna selvässä kasvussa, ja ylittämässä reippaasti vaaditut tuhat synnytystä vuodessa, Huttu-Hiltunen kertoo.
Kansanedustajat: käsittämätöntä
Poikkeusluvan hakemista sosiaali- ja terveysministeriöltä Oulaskankaan synnytystoiminnan jatkolle ovat pari päivää sitten ehdottaneet myös Oulun vaalipiirin keskustan kansanedustajat Antti Rantakangas ja Juha Pylväs.
Muun muassa Rantakangas ja Pylväs pitävät Valviran tekemää lakkauttamispäätöstä käsittämättömänä. Kansanedustajien mukaan erityisen outoa on kyseenalaistaa sairaanhoitopiirin selvitysten uskottavuus, kun Valviran vaatimuksiin on vastattu virkavastuulla.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on määrännyt synnytystoiminnan Oulaskankaan sairaalassa lopetettavaksi ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Määräystä perustellaan potilasturvallisuudella. Valviran mukaan Oulaskangas ei yllä valmiusvaatimuksiin välittömän hoidon ja tehostetun valvonnan osalta.
Sairaanhoitopiiri on sitoutunut täyttämään Valviran vaatimukset resursoimalla parannuksia Oulaskankaan synnytystoimitaan. Vaadittu lisäkoulutus henkilökunnalle on käynnistetty.