Demokraattien presidenttiehdokkuudesta kilpaillut Bernie Sanders puhui kannattajilleen tiistain esivaalien jälkeen Santa Monicassa, Kaliforniassa.

Hillary Clinton julistautui jo aiemmin demokraattien esivaalikisan voittajaksi voitettuaan tiistaina esivaalit ainakin kolmessa osavaltiossa. Sanders voitti esivaalit Montanassa ja Pohjois-Dakotassa.

Sanders sanoi kannattajilleen, että hän aikoo jatkaa taistelua puolueensa presidenttiehdokkuudesta, vaikka taistelu tuleekin olemaan jopa kohtuuton. Tiistain esivaalien jälkeen viimeisenä vuorossa on pääkaupunki Washington D.C., missä esivaalit käydään ensi tiistaina. Sanders vannoi taistelevansa tiukasti pääkaupungin äänistä ja sen jälkeen jatkavansa taistoa Philadelphian heinäkuisessa puoluekokouksessa.

– Saanen kiittää teitä kaikkia, että olitte osa poliittista vallankumousta, Sanders sanoi puheensa aluksi.

– Todellinen muutos ei koskaan synny ylhäältä alaspäin, vaan aina alhaalta ylöspäin. Se on Yhdysvaltojen historiaa, oli kyse sitten ammattiliitoista, kansalaisoikeuksista, naisten oikeuksista tai sukupuolivähemmistöjen oikeuksista – ja juuri siitä meidän liikkeessämme on kyse, Sanders sanoi kannattajilleen.

– Mutta te kaikki tiedätte, että kyse on enemmästä kuin vain Berniestä, kyse on meistä kaikista yhdessä.

"Emme aio sallia, että Trumpista tulee Yhdysvaltain presidentti"

Sanders sanoi saaneensa hyvin ystävällisen soiton presidentti Barack Obamalta ja että hän odottaa innolla yhteistyötä tämän kanssa. Sanders kertoi saaneensa puhelinsoiton myös Hillary Clintonilta. Sanders sanoi onnitelleensa Clintonia tämän voitoista.

Sandersin mainitessa Clintonin osa paikalle kerääntyneistä kannattajista buuasi, ja Sanders nosti kätensä sovittelevasti hillitäkseen heitä. Clintonin sijasta Sanders kritisoikin puheensa aikana vahvasti republikaanien ehdokasta Donald Trumpia.

– Kampanjamme on ensimmäisestä päivästään lähtien ollut selvillä muutamasta perusasiasta, kuten siitä, että emme aio sallia oikeistolaisten republikaanien hallita maatamme. Ja se on erityisen selvää, jos Donald Trump on republikaanien ehdokas, Sanders sanoi.

– Emme aio koskaan tukea kampanjaa, jonka keskeiset teemat ovat ahdaskatseisuus ja kiihkoilu, joka loukkaa meksikolaisia, muslimeja, naisia ja afrikkalais-amerikkalaisia.

– Emme aio sallia sitä, että Donald Trumpista tulee Yhdysvaltain presidentti.

– Mutta ymmärrämme, että tehtävänämme on muutakin kuin vain Trumpin päihittäminen ja se on muuttaa maatamme, Sanders totesi.

Sandersin lisäksi myös Hillary Clinton kritisoi omassa tiistaisessa kiitospuheessaan Trumpia rankasti. Trump sen sijaan oli jo kääntänyt huomionsa varsinaisiin vaaleihin marraskuussa sanoen tiistaina:

– Me olemme vasta pääsemässä alkuun ja tästä tulee kaunista, Trump sanoi.