Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan tuomitsi tiistaina presidenttiehdokas Donald Trumpin lausunnot rasistisina. Trump on väittänyt, että meksikolaistaustainen tuomari kohtelee häntä epäreilusti syntyperänsä takia.

– Väite, että joku ei pysty tekemään työtään rotunsa takia, on oppikirjamääritelmä rasistisesta lausunnosta. Sitä ei voi missään nimessä hyväksyä, republikaanipuoluetta edustava Ryan sanoi.

Republikaanipuolueen johtohahmoihin kuuluva Paul Ryan sanoi kuitenkin tukevansa yhä Trumpia presidentiksi. Hän kertoi tuestaan ensimmäisen kerran vasta viime viikolla.

– Mielestäni meillä on enemmän yhteistä politiikassa, ja saamme todennäköisemmin tavoitteemme toteutettua Trumpin kuin Clintonin kanssa.

Trumpin mukaan hänet on käsitetty väärin

Republikaanipuolueen johtohahmot ovat olleet huolissaan, että Trumpin rasistisiksi tulkitut puheenvuorot vähentävät puolueen kannatusta marraskuun vaaleissa. Myös senaatin republikaaneja johtava Mitch McConnell vaati Trumpia lopettamaan hyökkäykset vähemmistöjä vastaan.

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on väittänyt useita kertoja, että häntä vastaan nostettua kannetta hoitava tuomari Gonzalo Curiel on puolueellinen, koska hän on taustaltaan meksikolainen.

Trump taas on halunnut rakentaa muurin Meksikon ja Yhdysvaltain välille siirtolaisten pysäyttämiseksi.

Tiistaina Trump sanoi, että hänen puheensa on käsitetty väärin. Hän väitti, ettei tarkoitus ole ollut hyökätä meksikolaistaustaisia vastaan. Trumpin mukaan hänellä on oikeus kyseenalaistaa, onko hän saamassa reilua oikeudenkäyntiä.