Tämän viikon maanantaina sekä Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä että hänen sijaisensa Mauri Koskela ilmoittivat irtisanotuvansa tehtävistään. Koskela vetosi uusiin haasteisiin, Kärnä taas siihen, että nyt saataisiin kuntaan pitempiaikainen johtaja. Kärnä toimii tällä hetkellä keskustan kansanedustajana.

Jo seuraavana päivänä, tiistaina, kunnahallitus julisti viran haettavaksi.

Enontekiön kuntapäättäjät uskovat, että uuden kunnanjohtajan löytäminen ei tule olemaan vaikeaa. Yle kysyi asiaa sekä kunnanhallituksen puheenjohtajalta että osalta kunnanvaltuuston puheenjohtajistoa.

– Minulle on tullut jo kolme soittoa [kiinnostuneilta] ja toisille on tullut toiset saman verran suurinpiirtein. Uskon, että hakijoita tulee, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Sari Keskitalo (kesk.).

Kunta on erityinen, mutta haasteitakin riittää

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Seppo Alatörmänen (kesk.) kertoi keskiviikkona puhelimen soineen muutaman kerran.

Sijainti ja erityiset olosuhteet. Luonto. Ja median kiinnostus näitä asioita kohtaan. Näihin kuntapäättäjät luottavat, kun arvioivat hakijoita kunnanjohtajan pestiin riittävän.

– Tämä on kahden valtion rajalla, täällä on monenlaista toimintaa ja uusi kunnanjohtaja voi osallistua suurempiinkin asioihin, Alatörmänen luettelee niitä tekijöitä, jotka tekevät Enontekiöstä hakijoille kiinnostavan.

Varsinkin Mikko Kärnä oli juuri paikallisissa asioissa hyvin julkisuudessa näkynyt henkilö.

– Aina, jos Enontekiön kunnanjohtaja jotain sanoo, niin se ylittää uutiskynnyksen. Uskon, että hyviä hakijoita löyty, sanoo kunnanvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Pentti Mäkitalo (kok.)

Enontekiöllä, pienessä kunnassa on kuitenkin omat haasteensa.

– Kun kunnan väki vähenee ja vanhenee, ei helppoa tule olemaan, Mäkitalo pohtii.

Sari Keskitalon mukaan kunta etsii monen alan osaajaa:

– Tämähän on pieni kunta keskellä Kalottia: Toivomme henkilöä, joka avoin ja valmis uusille haasteille ja muutosjohtamiseen – kuitenkin soteuudistus tulee, Keskitalo luettelee.

Vuosikymmeniksi ei enää sitouduta

Enontekiö toivoo saavansa kunnanjohtajan useaksi vuodeksi, sanoo Seppo Alatörmänen. Hän puhuu vähintään 3–5 vuodesta, jotta kuntaa voisi pitkäjänteisesti kehittää.

Enontekiöllä on viimeistään nyt jouduttu tajuamaan, että kunnanjohtajaa on enää vaikea saada virkaan kymmeniksi vuosiksi.

Syksyllä 2012 eläkkeelle jäänyt Pentti Keskitalo oli kunnanjohtajana 21 vuotta. Hänen seuraajansa Mikko Kärnä valittiinkin kansanedustajaksi jo kolmen virkavuoden jälkeen. Sijaiseksi tuli Mauri Koskela. Ja nyt kummatkin siis irtisanoivat itsensä.

– Nyt tilanne on se, että uudemman sukupolven kuntajohtajat eivät välttämättä halua pitkää työuraa samassa kunnassa, vaan haluavat saada erilaista kokemusta, sanoo tutkimus- ja kehitysjohtaja Kaija Majoinen Kuntaliitosta.

Enontekiön kuntapäättäjät muistuttavat, että sekä Kärnän että Koskelan kanssa yhteistyö on toiminut ja toimii edelleen.

– Näihin irtisanomisiin ei liity mitään dramatiikkaa, eikä erimielisyyksiä. Tämä asia ei liity mitenkään kuntapolitiikkaan eikä kunnan tilanteeseen, Sari Keskitalo vakuuttaa.

Huomattavaa on se, että vielä pentti Keskitalon jäädessä eläkkeelle jouduttiin kunnanjohtajahaku tekemään kaksi kertaa. Nyt päättäjät uskovat kunnanjohtajan tehtävän houkuttelevuuteen aivan eri tavalla.