Valtion lentokenttäyhtiö Finavia puolustaa entisen tilintarkastusyhtiönsä Deloitten kanssa solmittua sovintosopimusta.

Alunperin Finavia vaati Deloittelta oikeudessa 34 miljoonan euron korvausta tappiollisiin johdannaiskauppoihin liittyen.

– Finavian kannalta sopimuksen tekeminen oli mielekästä ja yhtiön edun mukaista. Finavian hallitus piti äänestyksen jälkeen sovintosopimusta yhtiön edun mukaisena. Silloinen puheenjohtaja jätti ainoana asiassa eriävän mielipiteen ja päätti omana ratkaisunaan erota, Finavian hallituksen varapuheenjohtaja Juha Häkkinen kertoo tiedotteessa.

Sovintosopimuksen tarkemmat ehdot ovat salassapidettäviä. Häkkinen myös korostaa, että valtion omistajaohjaus on ollut asiassa hyvän hallintotavan mukaista.

Joulukuun alussa Finavian hallituksen puheenjohtajuuden jättänyt Riitta Tiuraniemi kertoi maanantaina Helsingin Sanomille eronsa syyksi liikenneministeriön puuttumisen yhtiön hallituksen työskentelyyn johdannaistappioiden selvittelyssä.

Tiuraniemi piti toimintaa hyvän hallintotavan vastaisena. Hän nimesi liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) roolin olleen asiassa merkittävä.

Tiuraniemi korosti lehdelle, että omistajalla eli valtiolla on valta nimittää ja erottaa hallitus, mutta omistaja ei voi tehdä päätöksiä yhtiökokouksen ulkopuolella hallituksen puolesta.

Tiuraniemi myös totesi, että hänestä Deloitten sovintosopimusta ei olisi pitänyt tehdä tarjotuin ehdoin.

Ministeri Berner kiisti Ylelle pelisääntörikkomukset Finavian omistajaohjauksessa. Berner kertoi pyytäneensä yhtiön hallitukselta selvityksen eriävän näkökulman perusteluista.

Berner sanoi, että Finavian hallitus voi tehdä uuden päätöksen, mikäli selvityksessä käy ilmi jotain asiaan vaikuttavaa.