Joulukuun alussa Finavian hallituksen puheenjohtajan tehtävän jättänyt Tiuraniemi kertoi Helsingin Sanomille eronsa syyksi sen, että liikenneministeriö on puuttunut yhtiön hallituksen työskentelyyn johdannaistappioiden selvittelyssä ja ministeri Bernerin rooli on ollut tässä merkittävä.

Tiuraniemi on muistuttanut, että valtio-omistajalla on yhtiökokouksessa valta nimittää ja erottaa yhtiön hallitus, mutta omistaja ei voi tehdä päätöksiä hallituksen puolesta.

Yle Uutisten haastattelussa ministeri Berner kiistää Tiuraniemen syytökset.

– Tämä ei pidä paikkaansa. Kysymyshän on näissä johdannaisissa hyvin monta vuotta sitten tapahtuneesta kokonaisuudesta ja prosessi on käyty yhdessä valtiontalouden tarkastusviraston kanssa läpi ja on sovittu niin, että yhtiön hallitus tekee päätökset tästä kysymyksestä ja näin on myöskin toteutunut, Berner sanoo.

Berner on pyytänyt lisäselvityksiä

Bernerin mukaan omistajaohjauksen pelisääntöjä ei ole rikottu.

– Ei ole. Yhtiön omistajaohjauksen vastuulle kuuluu toki se, että hallitus toimii huolellisesti. Ja hallitus on omaa päätöstään tehdessään joutunut äänestämään ja osa hallituksen jäsenistä on jättänyt eriävän näkökulman.

Berner kertoo pyytäneensä selvityksen eriävän näkökulman perusteluista.

– No minä olen sitten joutunut tämän eriävän näkökulman selvittämään ja siinä on todettu, että kaikki syy-yhteydet eivät ole tulleet selvitetyiksi ja olen nyt sitten pyytänyt yhtiötä niitä selvittämään ja kun yhtiö niitä selvittää, niin yhtiön hallitus tekee uudet päätökset tai tekee sitten sen mukaan omat päätöksensä, Berner toteaa.