Yhdysvaltain presidenttiehdokkaaksi pyrkivä liikemies Donald Trump on pitänyt harvinaisen kovasanaisen linjapuheen. Lentotukialus USS Yorktownin kannella pitämässään puheessa hän sanoi haluavansa kieltää kaikilta muslimeilta pääsyn Yhdysvaltoihin.
Kielto olisi voimassa siihen saakka, kunnes Yhdysvaltain viranomaiset pystyisivät "saamaan kuvan siitä, mitä on tekeillä", Trump lausui.
Hänen mukaansa Yhdysvalloilla ei ole vaihtoehtoa., sillä radikaalit muslimit haluavat tappaa amerikkalaisia. Uusia syyskuun 11. päivän kaltaisia terrori-iskuja on tulossa, hän povasi.
Trumpin avustajat ovat ovat kertoneet mielipidekyselyistä, joiden mukaan huomattava osa muslimeista vihaa amerikkalaisia.
Puheessaan Trump ei täsmentänyt, keitä muslimeita maahantulokielto koskisi. Uutistoimistot kysyivät Trumpin kampanjatoimistolta, olisivatko mukana maahan tulevat opiskelijat ja tutkijat, turistit tai vaikkapa Yhdysvalloissa jo asuva muslimiväestö, jonka jäsenet voivat olla ulkomaanmatkalla.
Trumpin kampanjapäällikkö Corey Lewandowski vastasi, että kielto koskisi "kaikkia".
Jo aiemmin Trump on ehdottanut Yhdysvaltain muslimien rekisteröintiä.
Vastalauseiden myrsky
Donald Trump on saanut lausunnostaan vastaansa suuren vastalauseiden myrskyn. Paheksuntansa ovat ilmaisseet niin hänen republikaaniset kuin demokraattisetkin vastaehdokkaansa. Monet muistuttavat, että Yhdysvaltain keskeisimpiä periaatteita ovat ihmisoikeudet, joihin kuuluu myös uskonnonvapaus.
Entinen republikaaninen varapresidentti Dick Cheney totesi, että Trumpin lausunto on vastoin "kaikkea sitä, mitä puolustamme ja mihin uskomme".
Trumpin puoluetoverit Jeb Bush, Marco Rubio, John Kasich, Chris Christie ja Lindsey Graham tyrmäsivät miljardööripoliitikon ehdotukset.
Demokraattien suosituin ehdokas Hillary Clinton totesi Trumpin puheiden olleen "tuomittavia, ahdasmielisiä ja erimielisyyttä aiheuttavia". Clintonin puoluetoveri Martin O'Malley luonnehti puheita fasistiseksi kansankiihotukseksi.
Sosiaalinen media täyttyi viesteistä, joissa toistuivat usein sanat "rasismi", "fasismi" ja "fanaatikko".
Erikoisimman vastalauseen esitti Floridan osavaltiossa sijaitsevan St. Petersburgin kaupungin pormestari Rick Kriseman. Hän päätti kieltää Trumpin pääsyn kaupunkiin.
Trumpin omia puheita lainaten Kriseman sanoi kiellon olevan voimassa, "kunnes täysin ymmärrämme kaikkien Trumpien muodostaman vaaran".